Siihen Fanny lyhyesti vastasi: »Se pöllöpää.»
»Kuka?» ihmetteli toinen.
»Rakas lapsi», vastasi Fanny (äänensävystä saattoi päättää, että hän ennen sedän vastalausetta olisi sensijaan sanonut »pieni hupakko»), »kuinka olet hidasälyinen! Nuori Sparkler.»
Hän laski alas ikkunan, nojautui taapäin ja lepuutti huolettomasti kyynärpäätänsä ikkunanpieltä vasten, leyhytellen itseään komealla, kullan ja mustan värisellä espanjalaisella viuhkalla. Heitä seuraava gondoli oli taas pyyhältänyt edelle, jolloin kurkisteleva silmä vilahti sen ikkunassa; Fanny nauroi keikailevasti ja sanoi: »Oletko milloinkaan nähnyt noin hupsua ihmistä, rakkaani?»
»Luuletko, että hän aikoo seurata sinua koko matkan?» kysyi sisar.
»Rakas lapseni», vastasi Fanny, »en todellakaan voi vastata siitä, mitä typerikkö voi epätoivoissaan tehdä, mutta hyvin luultavaa se on. Matka ei ole niin suunnattoman pitkä. Koko Venetsia olisi tuskin liian laaja, luulisin, jos hän on nääntymäisillään halusta saada nähdä minua edes vilahdukselta.»
»Onko hän sitten?» kysyi Pikku Dorrit täysin viattomana,
»No niin, rakkaani, siihen kysymykseen on minun todella hiukan nolo vastata», tuumi sisar. »Luulen hänen olevan. Voit mieluummin kysyä Edwardilta. Hän lienee kertonut Edwardille niin päin. Olen saanut sen käsityksen, että hän tekeytyy kerrassaan narriksi Casinolla ja muissa sellaisissa paikoissa, puhumalla lakkaamatta minusta. Mutta kysy Edwardilta, jos tahdot tietää.»
»Miksi ihmeessä hän ei tule vierailulle?» kysyi Amy hetken mietittyään.
»Rakas Amy, ihmettelysi lakkaa piankin, jos olen saanut oikeita tietoja. En ensinkään ihmettelisi, vaikka hän tulisi tänään jo. Otaksun, että se raukka vain on odottanut rohkeutensa kasvamista.»