»Otatko hänet vastaan?»
»Niin, kultaseni, se saa riippua asianhaaroista. Tuossa hän taas on.
Katso häntä. Senkin tyhmeliini!»
Mr Sparkler oli kieltämättä typerän näköinen, silmän muljottaessa ikkunan takana kuin kupla lasissa ja hänen pysäyttäessään äkkiä aluksensa ilman muuta syytä kuin mikä hänellä oli.
»Kun kysyt minulta, aionko ottaa hänet vastaan, rakkaani», sanoi Fanny, jonka asento oli miltei yhtä tyyni sirossa välinpitämättömyydessään kuin itse mrs Merdlen, »niin mitä tarkoitat sillä?»
»Tarkoitan», vastasi Pikku Dorrit — »otaksun, että tarkoitin kysyä, mitä sinulla on mielessä, Fanny».
Fanny nauroi taas, samalla kertaa alentuvasti, veitikkamaisesti ja ystävällisesti ja sanoi, kietoen leikillisen hellästi käsivartensa sisaren ympärille:
»No kuules, pieni ystäväni. Sanoppas nyt, miten tuo nainen, jonka tapasimme Martignyssä, mielestäsi selviytyi pulastaan. Huomasitko, minkä päätöksen hän siinä paikassa teki?»
»En, Fanny.»
»Minäpä sanon sen sinulle, Amy. Hän päätti itsekseen: 'En aio milloinkaan viitata kohtaukseemme noissa erilaisissa oloissa enkä ole aavistavinanikaan, että nämä ovat samat tytöt.' Tällä tavalla hän selviää vaikeuksistaan. Mitä minä sanoin sinulle tullessamme Harley Streetiltä sillä kertaa? Hän on maailman röyhkein ja petollisin nainen. Mutta mitä edelliseen ominaisuuteen tulee, rakkaani, saattaa hän tavata vertaisensa.»
Osoittaen merkitsevästi espanjalaisella viuhkalla omaa rintaansa vihjasi Fanny erittäin ilmeikkäästi, mistä tämä vertainen oli löydettävissä.