He saapuivat homeiseen vastaanottohuoneeseen, jonka haalistuneet, synkän merenvihreät verhot olivat kuluneet ja lahonneet, kunnes näyttivät olevan sukua meriruohokimpuille, jotka ajelehtivat ikkunoiden alla tai takertuivat muureihin ja näyttivät itkevän vangittujen sukulaistensa kohtaloa, ja täältä, lähetti miss Fanny sananviejät isälleen ja veljelleen. Odottaessaan heidän ilmestymistään, istui hän sohvassa erittäin edullisessa asennossa täydentäen naisellisen valloituksensa tekemällä joitakuita huomautuksia Dantesta, jonka mr Sparkler tunsi vain omituisena vanhana veitikkana, jolla oli tapana panna lehtiä päähänsä ja jostakin käsittämättömästä syystä istua tuolilla Firenzen tuomiokirkon edustalla.
Mr Dorrit tervehti vierasta erinomaisen ystävällisesti ja kohteliaasti. Hän kyseli erikoisesti mrs Merdlen vointia. Hän kyseli niinikään erikoisesti mr Merdlen vointia. Mr Sparkler vastasi tai pikemmin väänsi pieninä kappaleina paidankauluksen sisästä, että mrs Merdle, joka oli aivan kyllästynyt maakartanoonsa samoin kuin Brightonissa olevaan taloonsa eikä tietysti, kuten ymmärrätte, »voinut» jäädä Lontooseen, siellä kun ei ollut ainoatakaan ihmistä siihen aikaan eikä myöskään tänä vuonna tuntenut halua vierailla tuttaviensa maakartanoissa, oli päättänyt viettää jonkun aikaa Roomassa, jonka seuraelämään hänen kaltaisensa tunnetusti hieno, kaikesta teeskentelevästä hölynpölystä vapaa nainen varmasti otettaisiin avosylin vastaan. Mitä mr Merdleen tuli, oli hän niin tarpeellinen Cityssä ja muissa sellaisissa paikoissa ja oli niin hiton ilmiömäisen taitava liike- ja raha-asioissa ja muissa sellaisissa, että mr Sparkler epäili, tokko maan rahamaailma kykenisi tulemaan toimeen ilman häntä, vaikka hän, mr Sparkler, ei salannut sitä, että hänen työnsä ajoittain kävi ylivoimaiseksi ja että hänelle tekisi hyvää päästä joksikin aikaa aivan uuteen ympäristöön ja uuteen ilmanalaan. Mitä häneen itseensä tuli, niin mr Sparkler ilmoitti Dorrit-perheelle, että hän erikoisasioissa aikoi matkustaa sinne minne hekin.
Tämä suunnaton keskusteluponnistus vaati aikaa, mutta oli sisältörikas ja vaikuttava. Siitä syystä mr Dorrit lausui toivomuksensa, että mr Sparkler pian söisi päivällistä heidän luonansa. Mr Sparkler suhtautui kutsuun niin ystävällisesti, että mr Dorrit kysyi, mitä hän esimerkiksi tänään aikoi tehdä. Koska hänellä ei sinä päivänä ollut mitään tehtävää (tämä oli hänen tavallinen toimensa, johon hänellä oli aivan erikoiset lahjat), niin mr Dorrit pyysi viipymättä häntä jäämään nyt päivälliselle; sitäpaitsi sai hän tehtäväkseen saattaa naiset illalla oopperaan.
Päivällisaikaan kohosi mr Sparkler taas merestä kuin Venuksen poika, koettaen jäljitellä äitiänsä, ja nousi loistavana ja komeana leveitä portaita ylös. Jos Fanny aamupäivällä oli ollut ihastuttava, oli hän sitä nyt kolmin verroin, kauniisti puettuna häntä parhaiten somistaviin väreihin ja käytöksessä huoletonta ylimielisyyttä, joka sitoi mr Sparklerin kaksinkertaisilla kahleilla, niitaten ne lujasti yhteen.
»Kuulin, että te, mr Sparkler, olette tuttu mr — hm — mr Gowanin kanssa», sanoi isäntä päivällispöydässä, »mr Henry Gowanin kanssa».
»Aivan oikein», vastasi mr Sparkler. »Hänen äitinsä ja minun äitini ovat sydänystäviä.»
»Jos olisin ajatellut asiaa, Amy», sanoi mr Dorrit melkein yhtä suurenmoisen suojelevasti kuin itse loordi Decimus, »niin olisin lähettänyt heille kutsun päivälliselle tänään. Joku palvelijoistamme olisi voinut noutaa heidät ja — hm — tuoda heidät tänne. Yksi gondoleistamme olisi kyllä — hm — joutanut siihen tarkoitukseen. Olen pahoillani, että unohdin sen. Muistuta minulle siitä huomenna, Amy.»
Pikku Dorritilla oli epäilyksensä siitä, kuinka mr Henry Gowan suhtautuisi heidän suojelukseensa, mutta hän lupasi kyllä muistuttaa.
»Maalaako mr Henry Gowan — hm — muotokuvia?» kysyi mr Dorrit.
Mr Sparkler otaksui, että hän maalasi mitä hyvänsä, jos hän vain sai tilauksia.