»Hän ei liiku millään erikoisalalla?» kysyi mr Dorrit.
Mr Sparkler, rakkauden henkevöittämänä, vastasi, että erikoisaloilla liikkumiseen tarvitaan erikoisjalkineita: esimerkiksi metsästyksessä pitää olla metsästyssaappaat, cricket-pelissä cricket-kengät. Mutta hän ei luullut Henry Gowanilla olevan mitään erikoisjalkineita.
»Eikö spesiaaliseerausta?» kysyi mr Dorrit.
Tämä oli pitkä ja vaikea sana mr Sparklerille, jonka aivot olivat uupuneet viime ponnistuksista, ja hän vastasi: »Kiitos, ei. Syön hyvin harvoin sitä.»
»Vai niin!» vastasi mr Dorrit. »Olisi erittäin mieluista minulle — hm — jos saisin tilaisuuden jollakin tavoin — hm — osoittaa haluani kannattaa tämän — hm — hyvää sukua olevan herrasmiehen pyrkimyksiä ja edistää hänen neronsa kehittymistä. Minun pitäisi pyytää mr Gowania maalaamaan muotokuvani. Jos tulos on molemmin puolin tyydyttävä, niin — hm — voisin pyytää häntä koettelemaan voimiaan maalaamalla koko perheeni.»
Mr Sparklerin mieleen juolahti harvinaisen rohkea ja omintakeinen ajatus, jonka hän koetti pukea sanoiksi, että nimittäin perheessä oli muuan (hän tehosti erikoisesti sanaa »muuan»), jolle maalarin sivellin ei kyennyt tekemään oikeutta. Mutta koska hän ei löytänyt sopivia sanoja, menivät hyvät humalat hukkaan.
Tämä oli sitäkin pahoiteltavampaa, koska miss Fanny suuresti innostui muotokuvien maalauksesta ja kehoitti isäänsä tekemään ehdotuksensa. Hän otaksui, sanoi hän, että mr Gowan oli menettänyt parempia ja korkeampia tilaisuuksia naidessaan kauniin vaimonsa; hän sanoi myöskin, että rakkaus matalassa majassa ja pakko maalata toimeentulon vuoksi oli jotakin niin kaunista ja mielenkiintoista, että hän pyysi isää tilaamaan nuo muotokuvat huolimatta siitä, saiko mr Gowan yhdennäköisyyden sattuvaksi vai ei, vaikka he kyllä, Amy ja hän, tiesivätkin hänen kykenevän siihen, sillä he olivat tänään nähneet hänen telineellään erittäin puhuvan todistuksen siitä, kun olivat siellä saaneet tilaisuuden verrata taideteosta alkuperäiseen malliin. Nämä huomautukset olivat tehdä mr Sparklerin epätoivoiseksi (mikä kenties oli niiden tarkoituksenakin), sillä samalla kuin ne todistivat miss Fannyn kykenevän kokemaan hellempiä tunteita, osoittivat ne hänen olevan niin viattoman tietämättömän hänen ihailustaan, että mr Sparklerin silmät muljahtelivat päässä lemmenkateudesta tuntematonta kilpailijaa kohtaan.
Päivällisen jälkeen astuivat he taas alas mereen ja kohosivat siitä oopperatalon portaiden juurella, nousivat näitä ylös suurta kangaslyhtyä kantavan gondolierin perässä, joka opasti heitä kuin mikäkin merehinen, ja astuivat aitioonsa, jossa mr Sparkler sai viettää tuskantäyden illan. Koska katsomo oli pimeä ja aitio valoisa, kävi täällä useita vierailijoita näytännön kestäessä, ja miss Fanny oli niin huvitettu näistä, joiden kanssa hän, ottaen hurmaavia asenteita, keskusteli, tuttavallisesti kuiskutteli ja hiukan väitteli siitä, keitä istui etäisemmissä aitioissa, että onneton mr Sparkler alkoi vihata koko ihmiskuntaa. Mutta hänellä oli kaksi lohdutusta näytännön päätyttyä. Miss Fanny antoi hänelle viuhkansa pideltäväksi siksi aikaa kun hän korjaili päällysviittaansa, ja hänen siunattu etuoikeutensa oli tarjota käsivartensa sydämensä valitulle heidän astuessaan portaita alas. Nämä suosionmuruset riittivät juuri parahiksi ylläpitämään hänen toivoansa, ajatteli mr Sparkler, ja toisaalta lienee mahdollista, että miss Dorrit ajatteli samoin.
Merehinen seisoi lyhtyineen valmiina aition ovella, ja toisia merehisiä seisoi niinikään lyhtyineen toisilla ovilla. Dorritien merehinen piti valoaan alhaalla valaistukseen portaita, ja mr Sparklerin kahleisiin lisääntyi uusi painava kerros, kun hän näki miss Fannyn säteilevän jalan vilahtelevan vieressään askelmilla. Odottelevien joukossa oli Pariisin Blandois. Hän jutteli ja käveli Fannyn rinnalla.
Pikku Dorrit astui edellä veljensä ja mrs Generalin seurassa (mr Dorrit oli jäänyt kotiin); mutta laiturilla tapasivat he kaikki toisensa. Amy säpsähti taas nähdessään Blandoisin lähellään, auttamassa Fannya venheeseen.