»Kaikki ovat kohteliaita mrs Generalille. Sentähden —»
»Sentähden, että hän jähmetyttää ne sellaisiksi!» keskeytti Fanny. »En tarkoittanut sitä; tämä on aivan toista. No, eikö mieleesi ole juolahtanut, että pappa on oudon kohtelias mrs Generalille?»
Amy näytti olevan kovin ymmällä jupistessaan: »Ei.»
»Ei, eikö todellekaan? Mutta sitä hän on. Hän on, Amy», intti Fanny.
»Ja muista, mitä sanon. Mrs Generalilla on aikeita papan suhteen!»
»Rakas Fanny, luuletko mahdolliseksi, että mrs Generalilla voi olla aikeita kenenkään suhteen?»
»Luulenko mahdolliseksi? Ystäväni, minä tiedän sen. Sanon, että hänellä on aikeita papan suhteen. Kerronpa sinulle enemmänkin: pappa pitää häntä sellaisena ihmeenä, täydellisyyden perikuvana ja sellaisena siunauksena meidän perheellemme, että minä hetkenä hyvänsä voi joutua hänen tenhonsa valtaan. Mitä kauniita tulevaisuudenkuvia se herättääkään! Ajattele minua mrs Generalin tyttärenä!»
Pikku Dorrit ei vastannut: »Ajattele minua mrs Generalin tyttärenä», mutta hän näytti levottomalta ja kysyi totisena, mistä Fanny oli joutunut tällaisiin päätelmiin.
»Herra Jumala, kultaseni», vastasi Fanny terävästi. »Yhtä hyvin voit kysyä minulta, kuinka tiedän, että joku mies on rakastunut minuun itseeni! Mutta tietysti minä tiedän sen. Se tapahtuu varsin usein, mutta tiedän sen aina. Ja tämän luulisin tietäväni jotensakin samalla tavalla. Oli miten oli, niin tiedän sen.»
»Et ole milloinkaan kuullut papan sanovan mitään?»
»Sanovan mitään?» toisti Fanny. »Rakas lapsikulta, mitä hänen nyt vielä olisi tarvinnut sanoa?»