»Olette erittäin ystävällinen», sanoi Gowan. »En ole luopunut seuraelämästä senkään jälkeen kun liityin siveltimen veljeskuntaan (sen jäsenet ovat maailman hauskimpia tovereita), ja olen iloinen saadessani toisinaan tuntea vanhan, hienon ruudin hajua, vaikka se onkin lennättänyt minut ilmaan ja nykyiseen kutsumukseeni. Teidän ei pidä luulla, mr Dorrit», ja taas hän nauroi huolettomimpaan tapaansa, »että eksyn ammattini vapaamuuraritemppuihin — niin ei ole; en kuolemaksenikaan voi olla pettämättä sitä, minne tullenkin, vaikka, kautta Jupiterin, rakastan ja kunnioitan ammattiani täydestä sydämestäni — jos ehdotankin sovittavaksi ajasta ja paikasta».
Hm! Mr Dorrit ei suinkaan voinut — hm — epäillä mr Gowanin avomielisyyttä.
»Olette taas erittäin ystävällinen», sanoi Gowan. »Mr Dorrit, kuulin, että aiotte mennä Roomaan. Minäkin matkustan sinne; siellä on minulla ystäviä. Sallikaa minun siellä, eikä täällä, aloittaa se vääryyden teko, jonka olen suunnitellut teitä vastaan. Tänä loppuaikana on meillä kiirettä täällä, ja vaikka koko Venetsiassa ei ole köyhempää ehjähihaista miestä kuin minä, niin en ole sittenkään päässyt vapaaksi harrastelijaluonteestani — häpäisen ammattiani taas, kuten kuulette — enkä voi kiireesti käydä käsiksi tilaukseen vain vaivaisten kolikkojen tähden.»
Nämä huomautukset otti mr Dorrit vastaan yhtä armollisesti kuin edellisetkin. Ne olivat valmistuksena mr ja mrs Gowanin ensimmäisiin päivälliskutsuihin mr Dorritin luona, ja samalla ne taitavasti asettivat Gowanin tässä uudessa perheessä hänen tavalliseen asemaansa.
Hänen vaimonsa asetettiin niinikään oikealle paikallensa. Miss Fanny ymmärsi, erikoisen selvästi, että mrs Gowanin kauneus oli maksanut hyvin paljon hänen miehellensä, että Barnacle-suvussa oli noussut kauhea hälinä hänen tähtensä ja että leski mrs Gowan, jonka sydän oli ollut siitä murtua, oli päättävästi vastustanut avioliittoa, kunnes hänen äidilliset tunteensa olivat päässeet voitolle. Mrs General ymmärsi myöskin varsin hyvin, että tämä liitto oli aiheuttanut suurta surua ja epäsopua suvussa. Kelpo mr Meaglesistä ei ollut puhetta, paitsi että pidettiin varsin luonnollisena, että hänen kaltaisensa henkilö tahtoi kohottaa tyttärensä omasta mitättömyydestään korkeampaan asemaan, eikä kukaan moittinut häntä siitä, että hän sitä varten pani parastansa.
Pikku Dorritin mielenkiinto tämän umpimähkäisen otaksuman kaunista esinettä kohtaan oli liian vilpitön ja valpas, jotta hän olisi erehtynyt arvostelussaan. Hän ymmärsi, että tällä seikalla oli osansa siinä varjossa, joka hiukan hämärsi mrs Gowanin elämää, samoin kuin hän vaistomaisesti tiesi, että tässä otaksumassa ei ollut vähintäkään perää.
Mutta se pani esteitä hänen ja mrs Gowanin läheisemmälle liittymiselle toisiinsa siten, että papu- ja prismakoulu osoitti erinomaista kohteliaisuutta, muttei varsin suurta tuttavallisuutta mrs Gowania kohtaan; ja Pikku Dorritin, joka oli pakollisena oppilaana tässä koulussa, täytyi nöyrästi alistua sen määräyksiin ja säännöksiin.
Siitä huolimatta oli näiden molempien välillä jo myötätuntoinen yhteisymmärrys, joka olisi voittanut suuremmatkin vaikeudet ja antanut ystävyyden kehittyä rajoitetummastakin kanssakäymisestä. Ikäänkuin sattuma olisi päättänyt suosia heitä, saivat he uuden todistuksen luonteittensa samankaltaisuudesta huomatessaan molemmat tuntevansa samanlaista vastenmielisyyttä Pariisin Blandoisia kohtaan; tämä vastenmielisyys kohosi sellaiseksi luonnolliseksi kammoksi ja inhoksi, jota ilkeät matelijat herättävät.
Tämän toimivan yhteisymmärryksen ohessa oli heidän välillään vastaanottavaan yhteisymmärrys. Molempia nimittäin kohteli Blandois aivan samalla tavalla; hänen käytöksessään heitä molempia kohtaan oli jotakin, minkä he tiesivät tekevän sen erilaiseksi kuin muita kohtaan. Tämä erotus ilmeni niin vähäisenä, etteivät muut sitä huomanneet, mutta he tiesivät sen olevan olemassa. Hän saattoi miltei huomaamatta muljauttaa ilkeitä silmiään tai tehdä vähäisen eleen valkoisella, pehmeällä kädellään tai rahtusen verran ilmeikkäämmin hymyillä nenä-viiksi-hymyään, joka oli hänen kasvojensa tavallisin liike, kun hän tahtoi osoittaa ylimielisyyttänsä nimenomaan heitä kohtaan. Tuntui kuin hän olisi sanonut: »Minulla on salainen valta näihin. Tiedän, mitä tiedän.»
Kumpikaan ei ollut tuntenut sitä niin selvästi eikä niin varmasti tietänyt toisen tuntevan samaa kuin sinä päivänä, jolloin Blandois tuli Dorritille heittämään hyvästi ennen Venetsiasta lähtöään. Mrs Gowan oli siellä samaa tarkoitusta varten, ja Blandois tapasi heidät molemmat yhdessä, muun perheen ollessa ulkona. He olivat istuneet tuskin viittä minuuttia yhdessä, ja miehen erikoinen käytös sanoi: »Te puhelitte minusta. Häh! Olen tässä nyt estääkseni sitä.»