»Tietääkseni on poikani Edmund Sparkler jo käyttänyt hyväkseen tätä onnellista sattumaa. Hän palasi aivan haltioituneena Venetsiasta.»
»Todellako?» ihmetteli Fanny huolettomasti. »Oliko hän kauankin siellä?»
»Minun on tehtävä tämä kysymys mr Dorritille», ja mrs Merdle käänsi poven tämän herrasmiehen puoleen; »Edmund on suuressa kiitollisuudenvelassa mr Dorritille siitä, että hän teki poikani siellä olon niin miellyttäväksi».
»Oh, siitä ei kannata puhua», vastasi Fanny; »luulen, että papalla oli ilo kutsua hänet luoksemme pari, kolme kertaa — mutta se ei merkinnyt mitään. Meillä oli aina niin paljon vieraita, että jos hänellä on siitä ollut iloa, niin se ei merkinnyt mitään.»
»Paitsi, kultaseni», paransi mr Dorrit, »paitsi —hm —että se on tuottanut minulle — hm — tavatonta tyydytystä — saadessani jollakin tavoin — hm — vaikkapa vain vaatimattomin ja vähäpätöisin keinoin, osoittaa, kuinka suuressa arvossa minä — hm — samoin kuin koko muu maailma, pidän — hm — mr Merdlen hienoa ja ruhtinaallista luonnetta».
Povi vastaanotti tämän suitsutuksen ihastuttavimmalla tavallaan. »Tietäkää, mrs Merdle, että mr Merdle on papan alituisena puheenaiheena», huomautti Fanny, koettaen täten saada mr Sparklerin tungetuksi etualalta.
»Olen ikäväkseni — hm — kuullut mr Sparklerilta, ettei ole varsin luultavaa — hm — että mr Merdle tulee ulkomaille», pahoitteli mr Dorrit.
»Niin, todellakin», vastasi mrs Merdle, »hänellä on siksi paljon työtä ja häntä kysytään niin alinomaan, että pelkään sen olevan mahdotonta. Hän ei ole moneen vuoteen päässyt ulkomaille. Te, miss Dorrit, lienette oleskellut miltei jatkuvasti ulkomailla pitkät ajat?»
»Oi niin, todella», vastasi Fanny julkean häikäilemättä ja raukeasti-
»Monen monta vuotta.»
»Arvasin sen», vastasi mrs Merdle.