»Juuri niin», vahvisti Fanny.
»Toivon kuitenkin», jatkoi mr Dorrit, »että ellei minulle suoda onnea — hm — tavata mr Merdleä Alppien tai Välimeren tällä puolen, niin saan sen kunnian palattuani Englantiin. Tätä kunniaa toivon erikoisesti ja panen sille erikoisen suuren arvon.»
»Mr Merdle panee sille, olen varma siitä yhtä suuren arvon», vakuutti mrs Merdle, tarkastellen ihailevasti Fannya silmälasinsa läpi.
Pikku Dorrit, joka edelleen tavallisesti oli miettiväinen ja yksinäinen, vaikkei enää yksin, luuli aluksi tämän kaiken olevan vain papua ja prismaa. Mutta kun hänen isänsä, heidän oltuaan loistavalla vastaanotolla mrs Merdlen luona, taas perheaamiaisilla jutteli halustaan tutustua mr Merdleen, yhteydessä sen toivomuksen kanssa, että saisi omaisuutensa sijoittamiskysymyksessä käyttää hyväkseen tämän ihmeellisen miehen neuvoja, silloin alkoi Pikku Dorrit ajatella, että tässä kaikessa saattoi olla asiallistakin pohjaa, ja kävi omastakin puolestaan uteliaaksi näkemään tätä aikansa loistavaa tähteä.
NELJÄSVIIDETTÄ LUKU
Leskirouva Gowan havaitsee, ettei se käy mitenkään päinsä
Sillä välin kun Venetsian vedet ja Rooman rauniot paistattivat päivää Dorrit-perheen iloksi ja lukemattomat matkustavat piirtäjät töhersivät niistä luonnoksia, joista puuttui sekä oikeat suhteet ja ääriviivat että yhdennäköisyys, takoi Doyce-Clennam-yhtiö ahkerasti edelleen Bleeding Heart Yardissa, ja vilkas raudan kalkutus kuului sieltä työtunteina.
Yhtiön nuorempi osakas oli näihin aikoihin saanut liikepuolen hyvään kuntoon, ja vanhempi saatuaan aikaa työskennelläkseen älykkäissä keksinnöissään oli tehnyt paljon kohottaakseen työpajan mainetta. Älykkäänä, taitavana miehenä oli hänen tietysti ollut taisteltava kaikkia vaikeuksia vastaan, joita maan hallitusmiehet pitemmän ajan kuluessa olivat kyenneet joillakin keinoin keksimään hänen kaltaisensa rikollisen miehen haitaksi; mutta tämäkin oli vain hallitusvallan ymmärrettävää itsepuolustusta, sillä aatteelle »kuinka se on tehtävä» on tietysti »kuinka se ei ole tehtävä» luonnollinen verivihollinen. Tässä oli alku ja syy siihen viisaaseen järjestelmään, jota verukevirasto kynsin hampain ylläpiti ja joka oli varoituksena jokaiselle etevälle, kekseliäälle brittiläiselle olemasta etevä ja kekseliäs, sillä sen kautta hän syöksyi perikatoonsa; sen mukaan oli tällaista miestä häirittävä, estettävä, ryöstäjiä yllytettävä hänen kimppuunsa (tekemällä, hänen apukeinonsa epävarmoiksi, vaikeasti hankittaviksi ja kalliiksi), ja jos oikein hyvin kävi, oli hänen omaisuutensa takavarikoitava hänen saatuaan nauttia siitä lyhyen ajan, ikäänkuin keksintöjen tekeminen olisi samaa kuin rikoksen tekeminen. Barnaclet suosivat johdonmukaisesti tätä järjestelmää, ja sehän oli myöskin varsin ymmärrettävää; sillä joka keksi jotakin jonkin arvoista, hänen täytyi olla vakavissaan ja todellisessa työssä, eivätkä Barnaclet kammonneet taikka pelänneet mitään niin kauheasti kuin tätä. Ja tämäkin taas oli erittäin hyvin ymmärrettävää, sillä maassa, jota painoi suuren vakavuuden ja todellisen työn kauhea onnettomuus, ei lyhyen ajan päästä voisi ainoakaan Barnacle pysyä missään virassa.
Daniel Doyce suhtautui rohkeasti näihin asemansa vaikeuksiin ja vastuksiin ja työskenteli uskollisesti työn vuoksi. Clennam, joka rohkaisi häntä vilpittömällä yhteistoiminnalla, oli hänelle siveellisenä tukena paitsi että hän tehokkaasti auttoi häntä liikkeen hoitamisessa. Yritys menestyi, ja osakkaat olivat parhaita ystäviä.
Mutta Daniel ei voinut unohtaa monivuotista suunnitelmaansa. Eikä ollut syytä odottaakaan sellaista; jos hän olisi helposti unohtanut sen, ei hän milloinkaan olisi voinut keksiäkään sitä eikä hänellä olisi ollut kärsivällisyyttä ja kestävyyttä sitä kehittääkseen. Niin ajatteli Clennam, kun hän toisinaan iltaisin näki hänen istuvan malliensa ja piirustustensa ääressä ja lohduttautuvan jupisemalla itsekseen, pannessaan ne talteen taas, että asia oli yhtä tosi ja varma kuin se aina oli ollut.