»Minä saan nähdä hänet sellaisena, jollaisena en ole milloinkaan ennen nähnyt häntä. Saan nähdä rakastettuni vapautuneena häntä varjostaneesta synkästä pilvestä. Saan nähdä hänet sellaisena, kuin äitiparka näki hänet kauan sitten. Oi rakkaani, rakkaani! Isä, oi isä! Oi kiitos Jumalan, kiitos Jumalan!»
Isä antautui hänen syleiltäväkseen ja suudeltavakseen, muttei vastannut näihin hyväilyihin, kiersi vain käsivartensa hänen ympärilleen. Eikä hän myöskään puhunut mitään, katseli vain pitkään vuoroin Clennamia vuoroin tytärtään ja alkoi täristä aivan kuin viluissaan. Selittäen Pikku Dorritille juoksevansa ravintolaan noutamaan pullollisen viiniä lähti Arthur kiireesti ulos huoneesta. Sillä välin kun viini tuotiin kellarista tarjoiluhuoneeseen, kokoontui joukko kiihoittuneita ihmisiä hänen ympärilleen kysellen, mitä oli tapahtunut, ja hän kertoi kiireesti, että mr Dorrit oli perinyt suuren omaisuuden.
Saapuessaan takaisin viinipulloineen näki hän Pikku Dorritin istuttaneen isänsä tämän nojatuoliin ja avanneen hänen paidankauluksensa ja kaulahuivinsa. He kaasivat viiniä pikariin ja nostivat sen hänen huulillensa. Nielaistuaan hiukkasen tarttui hän itse lasiin ja tyhjensi sen. Kohta senjälkeen nojautui hän taapäin tuolissaan ja itki, nenäliina silmillä.
Kun tätä oli kestänyt jonkun aikaa, arveli Clennam sopivaksi kääntää hänen huomionsa pääasiasta kertomalla yksityisseikkoja. Sentähden hän hitaasti ja rauhallisella äänellä selitti heille asian niin hyvin kuin taisi ja puhui lavealti Pancksin palveluksista.
»Hän saa — hm — hän saa runsaan palkkion, sir», vakuutti isä ponnahtaen pystyyn ja kierrellen kiireisesti huoneessa. »Olkaa varma siitä, mr Clennam, että jokainen tässä mukana ollut tulee — hm — tulee kunniallisesti palkituksi. Ei kukaan, rakas sir, saa sanoa minun jättäneen jotakin maksamatta. Erikoisen hyvilläni olen saadessani maksaa takaisin teille, sir — hm —etukäteen saamani rahat. Pyydän saada tietää niin pian kuin teille vain sopii, kuinka paljon olette antanut pojalleni etukäteen.»
Hänellä ei ollut mitään tarkoitusta kierrellessään huonetta, muttei voinut pysyä hetkeäkään hiljaa.
»Jokaista», sanoi hän, »tahdon muistaa. En tahdo lähteä täältä kenenkään velallisena. Kaikki, jotka ovat olleet — hm — jotka ovat käyttäytyneet hyvin minua ja perhettäni kohtaan, palkitaan. Chivery saa palkintonsa. Nuori John saa palkintonsa. Haluan ja aion menetellä auliisti ja anteliaasti, mr Clennam.»
»Sällillekö», pyysi Arthur laskien kukkaronsa pöydälle, »minun tässä jättää käytettäväksenne, mitä nyt aluksi välttämättä tarvitsette, mr Dorrit? Katsoin parhaaksi tuoda mukanani rahaa sitä varten.»
»Kiitos, sir, kiitos. Otan mielelläni nyt vastaan sen, mitä en tunti takaperin olisi omantuntoni tähden voinut ottaa. Olen kiitollinen teille tästä tilapäisestä lainasta. Varsin tilapäisestä, mutta hyvin tervetulleesta — todella hyvin tervetulleesta.» Hänen kätensä oli tarttunut kukkaroon, ja hän kanniskeli sitä mukanaan. »Olkaa hyvä, sir, ja lisätkää tämä summa ennen antamiinne lainoihin, joista jo äsken puhuin, ja älkää millään muotoa unohtako poikani saamia lainoja. Pyydän vain — hm — suullista ilmoitusta loppusummasta.»
Hänen silmänsä sattuivat nyt tyttäreen, ja hän pysähtyi suutelemaan häntä ja taputtamaan hänen päätänsä.