Hän pysähtyi tielle ikäänkuin lopettaakseen kohtauksen. Mies pysähtyi tietysti myös ja tyttö samaten.
»Tämä on hiukan hankalaa», huomautti mies. »Hieman. Mutta, totta vie, se ei merkitse mitään tällaisessa palveluksessa. Satun tänä iltana olemaan ilman rahaa. Minulla on kyllä hyvä pankkiiri tässä kaupungissa, mutten huolisi nostaa sieltä rahoja ennenkuin nostan suuremman summan.»
»Harriet», sanoi miss Wade, »järjestä niin, että hänelle — tälle herrasmiehelle — lähetetään rahaa huomenna». Hän lausui sanan herrasmies niin yliolkaisella tavalla, että se kuului paljoa halveksivammalta kuin jos hän olisi jollakin tavoin painostanut sitä, ja alkoi hiljalleen kävellä eteenpäin.
Mies kumarsi taas, ja tyttö puhutteli häntä, kun he molemmat seurasivat miss Wadea. Clennam uskalsi vilkaista tyttöön, kun he astuivat poispäin. Hän saattoi huomata, että hänen suuret mustat silmänsä katsoivat tutkivasti mieheen ja että hän pysytteli jonkun välimatkan päässä hänestä, kun he rinnan menivät pengermän toiseen päähän.
Äänekäs ja muuttunut kolina katukivityksellä ilmoitti, ennenkuin hän saattoi erottaa mitä siellä tapahtui, että mies palasi yksin. Clennam asteli hitaasti kaiteelle, ja mies meni nopeasti ohitse, viitan lieve heitettynä olkapään yli ja hyräillen ranskalaista laulunpätkää.
Koko näköpiirissä ei nyt ollut muita kuin Clennam yksin. Kävelijä oli hävinnyt näkyvistä, ja miss Wade ja Tattycoram olivat menneet. Haluten entistä hartaammin saada tietää mihin he joutuivat ja lähettää joitakin tietoja hyvälle ystävällensä mr Meaglesille hän meni pengermän toiseen päähän saakka ja katseli varovasti ympärillensä. Hän arvasi oikein, että he joka tapauksessa ensin etenivät päinvastaiseen suuntaan kuin heidän äskeinen seuralaisensa. Pian äkkäsi hän heidät läheisellä syrjäkadulla, joka ei ollut valtaväylä; he tahtoivat nähtävästi antaa miehelle kylliksi aikaa ehtiäkseen heidän tieltänsä pois. He kävelivät huolettomasti käsikoukkua katua alas ja palasivat sitten vastakkaista jalkakäytävää pitkin. Päästyään taas kadunkulmaan alkoivat he astua kuten sellaiset, joilla on päämäärä ja jonkun verran matkaa edessänsä, ja menivät nyt hyvää vauhtia eteenpäin. Clennam pysytteli samassa tahdissa ja piti heitä silmällä.
He kulkivat Strandin poikki ja pitkin Covent Gardenia (hänen entisen asuntonsa ikkunoiden alitse, jossa Pikku Dorrit oli tullut hänen luoksensa illalla) ja noudattivat koillista suuntaa, kunnes sivuuttivat sen suuren rakennuksen, josta Tattycoram oli saanut nimensä, ja kääntyivät Gray's Inn Roadille. Päällä Clennam oli kuin kotonaan, kiitos Floran, mainitsematta patriarkkaa ja Pancksia, ja saattoi helposti pysytellä heidän jäljillään. Hän alkoi ihmetellä mihin he olivat menossa, mutta hänen ihmetyksensä hukkui suureen hämmästykseen, kun hän näki heidän poikkeavan patriarkalliselle kadulle. Tämän hämmästyksen nielaisi mitä suurin ällistys, kun he pysähtyivät patriarkalliselle ovelle. Hiljainen koputtelu kiiltävällä kolkuttimella, avatusta ovesta kadulle lankeava valonheijastus, lyhyt pysähdys kysymyksen ja vastauksen vaihtamiseksi, ja sitten ovi sulkeutui, ja he olivat sisällä.
Katseltuaan hetken ympärillensä päästäkseen selville siitä, ettei nähnyt outoa unta, ja käveltyään vielä edestakaisin talon edustalla, kolkutti Arthur ovelle. Sama palvelustyttö kuin ennenkin avasi oven ja saattoi hänet, vilkkaasti, kuten tavallisesti, heti suoraa päätä Floran seurusteluhuoneeseen.
Floran luona ei ollut muita kuin mr F:n täti, joka kunnioitettava rouva, lekotellen teen ja paahtoleivän höyryissä, istua kyyhötti takkavalkean ääressä nojatuolissaan, pieni pöytä vieressään ja puhdas nenäliina levitettynä helmaan, jossa kaksi paahtoleipäviipaletta paraikaa odotteli kohtalonhetkeänsä. Kumartuneena höyryävän teekupin yli, katsellen höyryn läpi ja puhallellen sitä pois, näytti hän häijynilkiseltä kiinalaiselta noita-akalta, joka toimitti riettaita taikojansa; hän laski kupin kädestään ja huudahti: »No kissa vie, eikös hän tullutkin takaisin!»
Tämän huudahduksen perustuksella olisi voinut luulla, että tämä kaivatun mr F:n taipumaton sukulainen mittasi aikaa vaikutelmiensa voimakkuuden eikä kellon mukaan ja otaksui Clennamin äskettäin lähteneen talosta; kuitenkin oli kulunut vähintäin neljännesvuotta siitä, kun hän oli ollut kyllin uhkarohkea ilmestyäkseen tädin näkyviin.