"Katso tuota lotuskukkaa, joka kuin Afrodite kohoaa laineista, missä se on yönsä nukkunut, ja joutsenen lailla kaulaansa taivuttaen tervehtii aurinkoa, jota se ihaillen seuraa ympäri koko sen kierroksen. Eikö siinä ole mitään muuta kuin alhaista ainetta, soluja ja suonia, värejä ja muotoja ja tuota tarkoituksetonta, tolkutonta elämää, jota ihmiset kasvullisuudeksi nimittävät? Älykkäämpiä olivat muinaiset Egyptin papit, jotka noiden hohtavan valkoisten terälehtien ja kullan keltaisten heteitten luvussa ja muodossa, tuossa salaperäisessä öisessä kasteessa, josta se joka aamu uuteen elämään herää, olivat huomaavinaan jonkun jumalallisen tarkoituksen, salaperäisen lain, joka on yhteinen kukalle itselleen, sille valkopukuiselle papittarelle, joka sitä temppelijuhlissa kantoi, ja sille jumalattarelle, jolle he molemmat olivat pyhitetyt… Isiksen kukka!… Niin, niin; luonnossa on myös surullisia vertauskuvia yhtä hyvin kuin kauniitakin. Sitä mukaa kuin harhaan johdetulta kansalta on tuon uuden alhaisen taikauskon takia unhoittunut sen jumalattaren kunnioitus, jota se suuruudestaan saa kiittää, sitä harvinaisemmaksi on hänen pyhä kukkansa käynyt, ja nyt se — sattuvana tunnusmerkkinä niistä juhlamenoista, joissa se ennen tuoksuaan levitti — esiintyy vain tällaisissa puutarhoissa ja on siellä rahvaasta harvinaisuus ja minun laisistani viimeinen muistomerkki menneiden aikojen viisaudesta ja loistosta."
Filammon oli nähtävästi uudella urallaan jo pitkälle ehtinyt, koska hän silmää räpäyttämättä nieli nuo puheet Isisjumalasta. Koettipa hän kaunista surijaa lohdutellakin.
"Tuskinpa filosofi", hän virkkoi, "tarvinnee surra, vaikka joku ulkonainen epäjumalanpalvelus onkin unhoittunut. Jos näet luonnosta otetuissa vertauskuvissa piilee henkinen totuus, kuten sinä näyt luulevan, niin se ei voi kuolla. Siksi täytyy lotuskukankin merkitys säilyä niin kauvan kuin kukka on olemassa."
"Epäjumalanpalvelus", Hypatia hymysuin puhui. Oppilaani ei saa toista kertaa minulle lausua tuota kristittyjen kulunutta parjaussanaa. Miten alhaiseen epäjumalanpalvelukseen hurskas rahvas lienee langennutkaan, ovat nyt kuitenkin kristityt eivätkä pakanat ne, jotka epäjumalia palvelevat. Niillä jotka uskovat kuolioiden luilla olevan ihmeitä tekevän voiman, jotka ruumishuoneita temppeleinä pitävät ja ihmiskunnan alhaisinten olentojen kuvia kumartavat, niillä toden totta ei ole oikeutta syyttää epäjumalanpalveluksesta kreikkalaista tai egyptiläistä, joka symboolisen kauniissa muodoissa ruumiillistuttaa ajatukset, joita sanoin ei voi kuvata.
"Epäjumalanpalvelustako? Palvelenko Farosta, siksi että sitä vertauskuvana Hellaan kaikki voittavasta mahdista tuntimäärin ihailen? Palvelenko papyros-kääröä, johon Homeron sanat ovat piirretyt, siksi että ihastuksella tervehdin niitä taivaallisia totuuksia, jotka se minulle ilmaisee, ja että ylistän ja rakastan itse aineellista kääröä sen sisällön vuoksi? Luuletko, että muut kuin alhainen rahvas itse esinettä palvelevat ja luulevat että se voi heitä kuulla ja auttaa? Erehtyykö rakastaja luulemaan, että hänen rakastettunsa muotokuva onkin elävä, puhuva todellisuus? Me palvelemme sitä aatetta, jonka symbooli kuva on. Moititko meitä siitä, että tuon kuvan kautta teemme aatteen rakkautemme esineeksi emmekä anna sen jäädä kuivaksi käsitteeksi, oman järkemme haavekuvaksi?"
"Sinä siis kunnioitat pakanoiden jumalia?" Filammon empien kysyi jaksamatta uteliaisuuttaan hillitä.
Häntä ihmetytti miksi tuo kysymys Hypatiasta oli loukkaava; mutta nähtävästi tämä sitä loukkaavana piti koska hyvin ylevästi vastasi:
"Jos Kyrillos sen kysymyksen olisi tehnyt, en siihen olisi mitään vastannut. Sinulle minä sanon, että ennenkuin siihen voin vastata, sinun tulee oppia tietämään mitä ne ovat, joita pakanallisiksi jumaliksi nimität. Rahvas — taikka oikeammin ne, jotka huomaavat etujensa mukaiseksi solvata rahvasta saadakseen filosofitkin siihen sekoitetuiksi — voi kyllä käsittää jumalat suorastaan inhimillisiksi olennoiksi, jotka kuten ihmisetkin tuntevat tuskaa ja joita persoonallisuus rajoittaa. Meitä sensijaan ovat Kreikan muinaiset filosofit, Egyptin papit ja Babylonin viisaat miehet opettaneet käsittämään ne yleisiksi luonnonvoimiksi, kaikki elähyttävän hengen lapsiksi, jotka ovat vain alkuperäisen ykseyden erilaisia ilmaisuja — taikka paremmin tuon ykseyden eri puolia, sellaisia, miksi eri kansojen viisaat ovat ne rotunsa ja maansa ilmanalan mukaan käsittäneet. Senvuoksi meidän käsityksemme mukaan se, joka monta palvelee, juuri siten korkeammalla ja täydellisemmällä tavalla palvelee tuota ykseyttä, jonka täydellisyydestä nuo monet ovat vain osittaisia kuvia. Kukin niistä on kyllä täydellinen, mutta jokainen on vain kuva ykseyden yhdestä ainoasta täydellisyydestä."
"Miksi sitte et kristinuskosta pidä?" Filammon kysyi saamaansa selitykseen sangen tyytyväisenä. "Eikö sekin voisi olla yksi noista monista käsitystavoista?"
"Siksi", Hypatia vastasi keskeyttäen hänet kärsimättömästi, "että se itse kieltää olevansa yksi niistä käsitystavoista ja perustaa oppinsa juuri siihen kieltoon. Siksi että se itsekkäisyydessään väittää yksin saaneensa jumalallisen ilmestyksen, eikä huomaa että oppinsa yhtäläisyys muiden uskontojen kanssa kumoo tuon väitteen. Ei ole ainoatakaan dogmia galilealaisen opissa, jota ei muodossa tai toisessa löytyisi jossain niistä uskonnoista, joista mitään lainatakseen se selittää olevansa liian ylevä."