"Lukuunottamatta sitä dogmia," Theon virkkoi, "jonka mukaan kristinusko muka kohottaa kaikkea, mikä on inhimillistä, alhaista ja raakaa."
"Niin, sitä lukuunottamatta — mutta, näettekö, luolia tulee eräs, jota en voi — jota en halua tavata. Tulkaa tätä tietä — pian!"
Hypatia valahti kalman kalpeaksi ja veti isänsä filosofille vähän sopimattomalla kiireellä syrjäpolulle.
"Niin," jatkoi hän itsekseen tyynnyttyään; "jos tuo galilealainen taikausko tyytyisi vaatimattomasti asettumaan rinnan muiden valtakunnassa sallittujen uskontojen kanssa, voisi sitä sietää jonakin antropomorfisena jumaluuden kuvailemistapana, joka sopii alhaiselle ja orjamaiselle rahvaalle, — ehkä aivan erityisesti sille koska se sitä erityisesti imartelee. Mutta nyt —"
"Tuossa on taas Mirjam", Filammon sanoi, "aivan edessämme."
"Mirjam?" Hypatia ankarasti kysäsi. "Tunnet siis hänet? Miten se on selitettävissä?"
"Hän asuu, Eudaimonin talossa, kuten minäkin", Filammon kiertelemättä vastasi. "En ole kuitenkaan vaihtanut enkä halua vaihtaa ainoatakaan sanaa niin alhaisen olennon kanssa."
"Pysy erilläsi hänestä, minä pyydän sinua", Hypatia melkein rukoilevasti huudahti.
Mutta mahdotonta oli enää välttää akkaa ja pakostakin kohtasi Hypatia nyt kiusanhenkensä.
"Vain sana, vain hetkinen, ihana neito", akka rupesi orjamaisen nöyrästi puhumaan. "Ei, ei, elkää noin säälimättömästi ohitse työntäykö. Minulla on — katsokaapa mitä minulla on teille! Salomonin sateenkaari!"