"Hän on komea nainen. Moista en ole ennen nähnyt laikka olenkin monta nähnyt. Kerran oli eräässä Weser-virran saaressa tietäjätär — kun hänet näki, teki mieli, ennenkuin hän edes oli sanaa lausunut, heittäytyä maahan hänen jalkojensa juureen ja sanoa: astu päälleni; en ole kelvollinen edes jalkojesi pyyhkimeksi! Moni soturikin teki sen… Kai minäkin sen kerran tein… Ja tämä muistuttaa häntä harvinaisen paljon. Hän sopisi vaikka prinssin vaimoksi."
Filammon säpsähti. Mikähän tuo uusi tunne olikaan, joka sai hänet
Wulfin viittauksesta niin närkästymään?
"Kauneus? Mitä on ruumis ilman sielua? Mitä on kauneus ilman viisautta? Mitä on kauneus ilman puhtautta? Älytön elukka, joka kieriskelee mudassa, missä kaikki siat ovat rypeneet!"
"Kaunis nainen ilman säädyllisyyttä on kuin kultanauha sian kärsässä!"
"Ken sen sanoi?"
"Salomon, Israelin kuningas."
"En tunne sitä miestä. Mutta oikea tietäjä oli sen sanoja, olipahan ken tahansa, ja hän, se toinen, on siveä tyttö?"
"Nuhteeton kuin" — pyhä neitsyt, yritti hän sanoa, mutta vaikeni.
Niihin sanoihin oli surullisia muistoja yhdistetty.
Wulf istui hetken äänettömänä ja Filammonin ajatukset kääntyivät heti tuohon päämaaliin — sisaren löytämiseen — joka hänestä tuntui ainoalta mitä varten kannatti elää. Yksistään tämä ajatus oli muutamassa tunnissa muuttanut ja muodostanut pojan mieheksi. Tähän asti hän oli ollut kuin lehti tuulessa, jokaisen uuden vaikuttimen leikkikalu, mutta nyt kohtalo, joka tähän asti kuukausmäärin oli häntä sangen hellävaroen ohjaillut, oli kääntynyt hänen vihollisekseen. Hän ponnisti kaikki voimansa, kaiken nokkeluutensa ja kaikki vähäiset tietonsa ihmisistä ja olosuhteista taistellakseen kynsin hampain uuden päämaalinsa saavuttamiseksi. Wulf ei ollut enää hänelle ihmeellinen ilmiö, vaan hyödyllinen välikappale. Vanhuksen äskeiset häilyvät viittaukset tyytymättömyydestään Pelagian läsnäoloon antoivat nuorukaiselle uutta toivoa, ja hän rupesi varovaisesti vihjailemaan että niitä kyllä oli, jotka mielihyvällä veisivät tytön pois sieltä. Nämä vihjaukset kiinnittivät Wulfin huomiota ja hän vastasi niihin tutkistelevilla kysymyksillä, kunnes Filammon, huomaten viisaammaksi puhua suunsa puhtaaksi, kertoi avomielisesti kaikista aamun tapauksista ja siitä salaisuudesta, jonka Arsenius oli puoleksi ilmaissut. Häntä yhdellä haavaa puistatti sekä ilo että kauhu kun Wulf, viisi pitkää minuuttia mietittyään asiata, vastasi:
"Ajatteles jos Pelagia itse olisikin sinun sisaresi!" Filammonilta oli päästä kiihkoinen vastaus, mutta vanhus keskeytti hänet ja jatkoi verkalleen, katsellen nuorukaista läpitunkevin silmäyksin: