"Hän näet sanomattomaksi hämmästyksekseni jatkoi pitämällä aviosäädyn ylistykseksi puheen sellaisen, jota en vielä konsaan ole kuullut en juutalaisen enkä pakanan huulilta. Ja lopuksi hän antoi nuorikoille niin erinomaisia ja naulanpäähän osuvia neuvoja, että minä en puheen loputtua voinut olla julkituomatta suruani siitä, ettei hän itse ollut mennyt naimisiin ja tehnyt jotain hyvää naista onnelliseksi sovelluttamalla ohjeensa käytäntöön… Ja silloin, Hypatia, minä näin ilmeen hänen kasvoillaan, joka sai minut toivomaan, että olisin puraissut poikki hävyttömän kieleni, ennenkuin menin niin ajattelemattomasti koskettamaan vanhoihin haavoihin… Se mies on aikansa itkenyt katkeria kyyneleitä… Mutta hienosti sivistyneenä miehenä hän heti käänsi keskustelun toisaalle ja miellyttävimmin hymyillen huomautti, ettei hän koskaan olisi sivullisena avioliittoja rakennettaessa, niin oli tässä tapauksessa taivas niin selvästi määrännyt meidät toisillemme j.n.e., j.n.e., ettei hän voinut kieltää itseltään huvia… ja lopuksi hän antoi meille siunauksensa niin lämpimin sanoin, että moista ihmishuulet tuskin ovat vielä lausuneet."
"Tuo hippolainen sofisti näyttää sinua vallan ihmeellisesti kiehtovan", Hypatia kärsimättömästi virkkoi, "sinä ehkä unhotat, että hänen mielipiteensä, etenkin kun ne ovat kuten myönnät varsin ristiriitaiset, eivät ole aivan yhtä tärkeät minulle kuin miksi ne näyttävät sinulle tulleen."
"En välitä siitä ovatko hänen mielipiteensä avioliitosta ristiriitaiset vai eivätkö", Rafael vastasi vähän ylpeästi. "En mennyt hänen luoksensa kuullakseni hänen puhuvan sukupuolisuhteista sillä siinä asiassa minä ehkä olen aivan yhtä hyvä tuomari kuin hänkin — mutta kuullakseni Jumalasta. Ja siitä hän puhui minulle tarpeeksi päättääkseni lähteä takaisin Aleksandriaan, jotta minä, jos se on mahdollista, saisin vielä tekemättömäksi osan siitä vääryydestä, jonka olen tehnyt Hypatialle?"
"Mitä vääryyttä sinä olet minulle tehnyt?… Sinä vaikenet? Ole ainakin vakuutettu, että mitä ikinä se lieneekin, et sitä voi pyyhkiä pois koettamalla tehdä minusta luopion."
"Elä ole liian varma siitä. Minä olen löytänyt liian suuren aarteen, etten haluaisi jakaa sitä Theonin tyttären kanssa."
"Aarteenko?" Hypatia virkkoi puolittain ivallisesti.
"Niin, todellakin. Muistat kai viimeiset sanani, jotka lausuin sinulle muutama kuukausi sitte erotessamme?"
Hypatia vaikeni. Eräs peloittava mahdollisuus, johon Rafael oli viitannut, välähti nyt ensi kerran hänen muistissaan… Mutta ylpeästi hän torjui luotansa taivaan lähettämän varoituksen.
"Minä sanoin sinulle lähteväni Diogeneen lailla etsimään ihmistä. Enkö luvannut sinulle, että heti hänet löydettyäni minä ensiksi sinulle hänestä ilmoittaisin? Ja minä olen ihmisen löytänyt?"
Hypatia heilautti kaunista kättään.