Viimein hän puhui, katsettaan kohottamatta.
"Vaikkapa nyt olisitkin löytänyt ristiinnaulitussa ihmisen — oletko löytänyt hänessä Jumalankin?"
"Muistatko Hypatia miten Glaucon määrittelee täydellisesti vanhurskaan ihmisen?… Miten tämän, vaikkei ole vikapää yhteen ainoaankaan väärämieliseen tekoon, täytyy läpi elämänsä kantaa aiheetonta väärämielisen nimeä, että hänen puolueettomuutensa tulisi täydelleen todistetuksi, ja miten hänen sellaisissa olosuhteissa täytyy ehdottomasti joutua, kuten Glaucon sanoo, ei vain vanhassa Atheenassa taikka vanhassa Juutaanmaassa, vaan myös, kuten sinä itsekin myöntänet, tänä hetkenä kristityssä Aleksandriassakin — kai muistat, Hypatia? — kahleisiin, ruoskittavaksi ja lopulta ristille… Jos kerran Platonin mielestä vanhurskaan ihmisen perikuva on ristiinnaulittu ihminen, niin miksi ei minunkin? Jos me molemmat — ja piispa Clemens vanhus myöskin — joka, muistanet, on yhtä hyvä platonilainen kuin mekin — ja itse Augustinus myönnämme, että Platon näitä omituisia sanoja lausuessaan ei puhunut omasta alotteestaan, vaan Jumalan Hengen vaikutuksesta, niin miksi eivät muutkin, samat sanat lausuessaan, olisi puhuneet saman Hengen vaikutuksesta?"
"Ristiinnaulittu ihminen… Kyllä. Mutta ristiinnaulittu Jumala,
Rafael! Minua puistattaa sellainen häväistys."
"Aivan kuin minun hyviä kansalaisianikin. Ovatko he jokapäiväisessä elämässään sen vanhurskaampia, Hypatia, vaikka luulottelevatkin niin visusti arvossapitävänsä tuon Ykseyden kunniata, joka arvatenkin itse parhaiten tietää, miten Hänen kunniansa tulee suojelluksi ja julistetuksi? Mutta myönnätkö sinä määritelmän päteväksi? Pidä varasi!" puhui hän huulillaan entinen veitikkamainen hymynsä. "Minä olen otellut Augustinuksen kanssa ja minusta on tullut peloittava dialektikko. Myönnätkö sen päteväksi?"
"Tietysti — nehän ovat Platonin sanoja."
"Mutta myönnätkö sen vain siksi että se on kirjoitettu tuossa kirjassa, jota Platoniksi nimitetään, vai siksikö, että sinun järkesi vakuuttaa sen todeksi?… Et vastaa. Vastaa sitte ainakin tähän kysymykseen: Eikö täydellisesti vanhurskas ihminen ole ihmisistä korkein?"
"Tietenkin", Hypatia vastasi vähän välinpitämättömästi. Sillä hän, filosofi ja kreikkalainen kun oli, ei suinkaan ollut haluton antautumaan kaikkeen, joka vähänkin sanasodalta maistui, karkoittaakseen siten edes hetkeksi mielestään raskaat ajatukset.
"Eikö silloin Antanthropoon, tuon perikuvan, ihanneihmisen, joka on täydellisempi kuin ainoakaan yksityinen yksilö, täydy myöskin olla täysin vanhurskas?"
"Kyllä."