"Kuollut!" parahti Pelagia.
"Murhattu; nuo kristityt pirut murhasivat hänet tunti sitte!"
Pelagia peitti silmänsä käsillään ja purskahti itkuun. Olivatko ne surkuttelun vai ilon kyyneleitä?… Hän ei kysynyt sitä itseltään, emmekä mekään tahdo sitä häneltä udella.
"Missä on miekkani? Kautta Odinin sielun, miksi se on tuohon sidottu?"
"Minä aijoin — Elä suutu!… Ne sanoivat minulle että olisi parempi jos kuolisin, ja —"
Amaali seisoi sanattomaksi hämmästyneenä. "Oi elä lyö minua uudelleen. Lähetä minut myllyyn. Tapa minut tähän omalla kädelläsi. Tee mitä tahansa kunhan vain et uudelleen lyö!"
"Lyö? — Jalo nainen!" Amaali huudahti ja sulki hänet syliinsä. Myrsky oli ohi; ja Pelagia oli painautunut rakastettua rintaa vastaan, kuhertaen kuin kyyhkynen, kun Amaali muutaman minuutin kuluttua kohousi pystyyn, nostaen hänet mukanaan…
"Pian nyt! Emme saa silmänräpäystäkään tuhlata. Ylös torniin, jossa olet turvassa; ja sitte näyttämään noille rakkikoirille, mikä on seurauksena, kun tulee ärhentelemään villien susien pesän ympärille."
14 Luku.