Hän yksin epäili Filammonin olleen siellä ja pelästyen omia päätelmiään siitä mitä ehkä oli tapahtunut, hän säilytti aavistuksensa omana salaisuutenaan.
Mutta kaikki tiesivät Pelagian olleen tornissa ja kaikki olivat nähneet Amaalin sinne menevän. Missä he nyt olivat? Ja miksi oli pieni takaportti tavattu avattuna ja saatu suljetuksi parhaiksi ennenkuin väkijoukko kadulta ennätti tunkeutua sisään?
Wulf, joka oli liiankin kokenut sellaisissa asioissa, seisoi siinä punniten kaikkia kauheaan kuolemaan viittaavia asianhaaroja. Viimein hän melkein kuiskaten virkkoi:
"Köysi ja tulisoihtu, Smid!"
Nämä tuotiin hänelle ja Wulf hyljäten nuorempien miesten pyynnöt päästä tuolle vaaralliselle tiedusteluretkelle, laskeutui alas kaide-aukosta.
Päästyään vähän yli puolitien, nykäsi hän köyttä ja soinnuttomalla äänellä huusi tovereilleen ylhäällä:
"Vetäkää ylös! Olen nähnyt tarpeeksi."
Uteliaisuuden ja levottomuuden jännittäminä he vetivät hänet ylös. Wulf seisoi kotvan aikaa äänettömänä heidän keskellään, aivan kuin järkyttävän onnettomuuden murtamana.
"Onko hän kuollut?"
"Odin on ottanut kotiin poikansa, goottilaiset sudet!" Hän ojensi oikean kätensä kauhun valtaamaa seuruetta kohti ja purskahti hillittömään itkuun… Veren tahraama tukko pitkiä, kauniita kutreja oli hänen kädessään.