"Todistusta en tarvitse, äiti. Sanasi riittävät", virkkoi Rafael molemmin käsin äitinsä käteen tarttuen ja painaen sen polttavaa otsaansa vasten.
Mutta vaimo vanhus jatkoi hätäisesti:
"Katsos! Katsos tätä mustaa agaattia, jonka sinä hulluudessasi annoit hänelle!"
"Miten sen sait käsiisi?"
"Varastin — varastin, poikani, aivan samalla tavalla kuin varkaatkin varastavat ja joutuvat ristiinnaulittaviksi rikoksestaan. Mitäpä merkitsikään ristille joutumisen vaara äidille, joka työskenteli lapsensa hyväksi — äidille, joka kolme ja kolmekymmentä synkkää vuotta sitte ripusti tuon agaatin puoliskon pienokaisensa kaulaan ja kantoi itse yöt ja päivät toista puoliskoa sydämellään? Katso! Katsos miten tarkalleen ne sopivat yhteen! Katso ja usko vanhaa, syntistä äiti raukkaasi! Katsos, sanon minä!" käski hän työntäen talismanin poikansa käteen.
"Nyt anna minun kuolla. Minä vannoin pyhän valan, etten kerro tätä salaisuuttani kenellekään muulle kuin sinulle, enkä sinullekaan ennenkuin kuolinhetkelläni. Jää hyvästi, poikani! Suutele minua vielä kerran — vielä kerran poikani, iloni! Oi, tämä korvaa kaikki! Tämä korvaa senkin päivän, jona viimeisen kerran kuvittelin olevani Natsarealaisen morsian!"
Rafael tunsi, että nyt jos koskaan hänen täytyi puhua. Vaikka hän menettäisi kaikki rikkaudet ja vetäisi päälleen äitinsä kirouksen, niin hänen täytyi sittenkin puhua. Ja uskaltamatta nostaa katsettaan hän virkkoi lempeästi:
"Ihmiset ovat valehdelleet sinulle Hänestä, äiti; mutta onko Hän koskaan valehdellut sinulle Itsestään? Hän ei valehdellut minulle lähettäessään minut maailmalle etsimään ihmistä ja käskiessään minua lähtemään takaisin sinun luoksesi tuodakseni sinulle sen ilosanoman, että Ihminen on maailmaan syntynyt?"
Mutta Rafaelin hämmästykseksi Mirjam ei puhjennutkaan tekopyhiin moitteihin, kuten hän oli odottanut, vaan vastasi hiljaisella, samealla äänellä, aivan kuin toisesta maailmasta puhuen:
"Hänkö sinut tänne lähetti? Niin, niin… sellaiseksi minä Häntä ennen kuvittelin… Suuri ajatus se sittekin on — juutalainen taivaan ja maan kuninkaana! No… niin — pian saan tietää… Minä rakastin Häntä kerran… ja ehkä… ehkä…"