»Kyllä», vastasi tyttö, »ja sen nimi on hänen mukaan Harrodsburg. Se on siellä ihanassa Kentucky'ssa, mutta on toistaiseksi autio intiaanein ryöstöretkien tähden. Kuitenkin aikoo isä pian opastaa uuden retkikunnan sinne ja jäädä sinne asumaan.»
»Tahtoisin mielelläni lähteä hänen mukaansa», huudahti Jack ja katsellessaan Johannan silmiä unhotti hän hetkeksi pian alkavan seikkailunsa.
Raskas huokaus nousi tytön rinnasta. »Kaikki saattaa olla sen varassa, kuinka nyt onnistutte», vastasi hän värähtelevällä äänellä, ja nousten ylös salli hän rakastettunsa painaa hehkuville poskilleen viimeisen jäähyväissuudelman, ennenkuin he erosivat — ehkä ainiaaksi.
IV.
MATKALLA.
Ensimmäiset heikot valojuovat alkoivat juuri näkyä pimeän metsän takaa, kun Alleyne tuli ulos hirsimökistä, joka oli ollut hänen kotinsa näinä sisällysrikkaina viikkoina. Katsottuaan nopeasti ympärilleen meni hän sukkelaan aitaukselle, jossa hevoset olivat, ja saatuaan veräjän auki juoksi eräs kaunis, punaisenharmaa tamma hänen luokseen hiljaisesti hirnahdellen tuntiessaan hänet.
»Hiljaa, Rhona!» kuiskasi hän. »Meillä on edessämme vaarallinen matka. Meidän täytyy olla hyvin hiljaa». Ja pidellen maissilla täytettyä maljaa toisessa kädessä taputteli hän toisella hevosen kaunista kaulaa sillä aikaa kuin tämä syödä rouskutteli ruoka-annostaan.
Hänen takaansa kuuluvat askeleet herättivät Alleynen huomion, ja kääntyessään tunsi hän päällikön pitkän ja laihan vartalon.
»Se on oikein, nuori mies», sanoi vastatullut. »Kun pidätte noin hyvää huolta hevosestanne, se hädän hetkellä ei jätä teitä pulaan.»
Robertson'in avulla oli Jack pian valmis alkamaan vaarallisen tehtävänsä. Joukko rohkeita metsästäjiä seisoi suuren portin luona valmiina aukaisemaan sen sopivalla hetkellä, ja vaikka oli hyvin varhainen, oli monta kylän asukasta tullut katsomaan hänen lähtöään.