Päällikkö, joka oli puhutellut häntä matkalla ja jota Jack oli kuullut sanottavan Aconoasta'ksi, lähti miehineen viemään häntä kuusi penikulmaa etempänä olevaan pääkaupunkiin. Siellä asui tuo kuuluisa päällikkö Kiitävä Kanootti, joka ei milloinkaan säästänyt raja-asukkaita, sillä hän oli valkoisen miehen katkera vihollinen. Jackin onnettomuudeksi sattui hän olemaan kotona, sillä hän oli edellisenä päivänä palannut onnistumattomalta Carolinaan tekemältään ryöstöretkeltä. Tämä seikka ei ollut parantanut hänen kiivasta luontoaan, ja kuultuaan, että hänen kaupunkiinsa oli tuotu eräs vihattu valkonaama, kiiruhti hän neuvottelutalolle katsomaan vankia ja purkamaan kiukkuansa häneen.
»Ugh!» huudahti hän nähdessään nuoren vangin tulevan sisään vahtien välissä. »Tässäkö kaikki, mitä olette tuoneet? — Tuommoinen sileänaamainen nulikka! Ah, hänestä ei ole kenellekään hupia, hän on akka ja pyörtyy heti kidutuksen alkaessa.»
Päällikkö sanoi tämän englannin kielellä vankinsa mielenylennykseksi, mutta tämä ei kiinnittänyt mitään huomiota noihin ivallisiin sanoihin. Hän tiesi, että hänen ainoa pelastumismahdollisuutensa oli pysyä kylmäverisenä ja jotenkin heikontaa intiaanein valppautta. Vaikka hän oli nuori iältään, ei hän olisi säikähtänyt koettamasta voimiaan kenen häntä ympäröivän miehen kanssa tahansa. Ollen pitkä ja jäntevä ja lapsuudesta asti harjaantunut kaikenlaisiin voimankoetuksiin, oli hän oikein mestari painissa, nyrkkeilyssä, hypyissä ja juoksussa. Mutta tällä kertaa sopi hyvin hänen tarkoituksiinsa näytellä osaa, jonka päällikön sanat olivat johtaneet hänen mieleensä. Hänen vartalonsa kaunis sopusuhtaisuus, joka suuressa määrin salasi hänen vahvoja lihaksiansa, auttoi häntä aikeessaan.
»Veljeni on väärässä. Nuori valkonaama on suuri soturi», vastasi
Aconoasta rauhallisesti.
Hän oli nähnyt Jack'in rohkean yrityksen murtautua piiritysketjun läpi
Watangan luona, ja hän ihaili vilpittömästi nuorukaista sen johdosta.
Mutta Kiitävä Kanootti ei ollut sillä tuulella, että hän olisi sietänyt vastaväitteitä. Suvaitsematta ollenkaan vastata, käski hän kärsimättömällä kädenliikkeellä sulkea vangin sisään keskipäivään saakka, jolloin häntä kidutettaisiin ja hänet poltettaisiin kidutuspaalussa.
Onneksi ei Jack ymmärtänyt näiden päällikön sanojen sisällystä, sillä ne sanottiin cherokeesien kielellä, mutta siitä hyväksyvästä mutinasta, jolla joukko niitä tervehti, ja siitä kostonhaluisesta katseesta, jolla tuo hirmuvaltias häntä katseli, kun hänet vietiin pois, päätteli Jack, etteivät hänen tulevaisuuden toiveensa olleet ollenkaan valoisat.
V.
ONNETTOMUUSTOVERI.
Alleynen mietelmät eivät olleet kadehdittavia hänen maatessaan siinä pitkällään ahtaan hirsimökin lattialla, johon hänen vahtinsa olivat työntäneet hänet. Hän saattoi kuulla heidän syvät kurkkuäänensä oven ulkopuolelta, jossa he todennäköisesti keskustelivat hänen kohtalostaan, mutta hän ei ajatellut heitä eikä itseään niin paljoa kuin noita apua toivovia uudisasukas-raukkoja siellä piiritetyssä kylässä. Apua ei hän enää milloinkaan voinut heille hankkia. Erittäinkin muisteli hän tuota suloista ja kaunista ruskeasilmäistä salon tyttöä, jolle hän oli vannonut uskollisuutta ja joka nyt oli säälimättömien intiaanien saartamana, nälkäkuoleman partaalla ja ehkä vielä pahemmankin kohtalon uhkaamana.