Ajatus sai hänet raivoihinsa, ja hypäten ylös aikoi hän raivata itselleen tien vapauteen kaiken uhallakin, kun merkillinen melu kiinnitti hänen huomiotaan. Se oli kuin vihastuneen ihmisjoukon kohinaa, ja se toi hänen mieleensä tapauksen hänen kotikaupungistaan, jossa kerran sotaväen oli täytynyt tulla hillitsemään kokoontunutta roskaväkeä.
Melu tuli kovemmaksi ja lähemmäksi, kunnes kuulosti aivan siltä kuin olisi cherokeesien koko heimo vaimoineen, lapsineen ja koirineen ollut hänen vankilansa ympärillä. Mitähän se mahtoi merkitä?
»Ah, minuahan ne ovat tulleet hakemaan ja tappamaan», ajatteli Jack parka, kylmän hien kihotessa otsalle hänen odottaessaan siinä pyöveleitään. Hän päätti myydä henkensä kalliisti.
Minuuttia myöhemmin paiskattiin ovi auki ja roskajoukon huutojen ja haukkumisien saattamana työnnettiin toinen vanki kursailematta majaan.
»Haukkukaa nyt, te pelkurikoirat, kun kerran saitte minut!» huudahti vastatullut uhmailevasti.
Hän oli pitkä ja voimakkaan näköinen mies vaaleine, kiharoine tukkineen, isoine kyömynenineen ja vahvoine ulkonevine leukoineen. Ilme hänen suunsa ympärillä ja yleensä koko hänen olentonsa ilmaisivat ystävällisyyttä ja uljuutta sekä pelotonta rohkeutta. Hän oli puettu uudisasukasten ja metsästäjien tavalliseen tapaan, karvalakkiin, ripsutettuun metsästystakkiin, pukinnahkaisiin säärystimiin ja mokkasiineihin, mutta hänen vyössään ei ollut sotatapparaa eikä päänahkapuukkoa, kuten tavallisesti. Nämä sekä hänen uskollinen luodikkonsa oli otettu pois häneltä ja hänen kätensä oli lujasti sidottu selän taakse.
Alleynellä oli aikaa tehdä nämä huomiot sillä aikaa kuin tämä merkillinen mies selin häneen ivallisesti katseli vainoojiaan ilmeisesti huomaamatta nuoren englantilaisen läsnäoloa.
Vaikka hän oli aseeton ja sidottu, näyttivät intiaanit kuitenkin pelkäävän hänen katsettaan, ja paiskaten oven kiinni hiipivät he tiehensä kiusaamatta vankejaan sen enempää tällä kertaa. Nämä katselivat toisiaan molemmin puolisella mielenkiinnolla ja hämmästyksellä, ennenkuin Alleyne sai sanotuksi:
»Näyttää siltä kuin olisimme onnettomuustovereita.»
Metsästäjä katseli häntä kiireestä kantapäähän jonkun hetken, ennenkuin hän vastasi: