Puhe ruoasta sointui kauniilta Jackin korvissa hänen pitkän paastonsa jälkeen, ja tahtomattaan hänen silmänsä hakivat ikäänkuin jotakin vahvistusta lupaukselle tulevasta ateriasta.
Hänen ei tarvinnut katsoa kauan, sillä kanootin keulassa, puolittain piilossa shawneen notkean vartalon takana, oli hirvenvasikan ruho. Oliko ihme, jos vesi valahtikin tuon nälkäisen luutnantin suuhun hänen odottaessaan niin hienoa paistia.
Tuntia myöhemmin, kun he levähtelivät vähän aikaa vahvan aterian jälkeen, oli Alleynella sopiva tilaisuus tehdä punaiselle ystävälleen muutamia kysymyksiä.
XIII.
ERÄÄN HIRVIJAHDIN SURULLINEN LOPPU.
Tuloksena keskustelusta shawneen kanssa oli, että Jack tunsi olevansa paljon toivorikkaampi ystävänsä Simon Kentonin kohtaloon nähden ja että hänen kunnioituksensa intiaania kohtaan yhä kasvoi.
Kävi ilmi, että viimemainittu oli tullut suuren shawneejoukon kanssa Kentuckyn alueelle metsästämään. Metsästys oli onnistunut jotensakin hyvin, ja he olivat olleet paluumatkalla pohjoiseen päin, kun Ellinipsico kahden toverinsa keralla oli jäänyt lopettamaan erään pantterin nylkemistä, jonka he olivat tappaneet.
Heidän sitä tehdessään hyökkäsi joukko chickasaw-intiaaneja odottamatta heidän kimppuunsa. Nuoren päällikön molemmat toverit lyötiin heti kuoliaaksi, ja hän itse haavoittui vaikeasti sotatapparan iskusta murtautuessaan piirittävien vihollisten ketjusta karkuun. Iskien hyökkääjät syrjään onnistui hänen jättää chickasawit joksikin ajaksi jälkeensä, kunnes hän veren vuodosta heikontuneena ei jaksanut enää juosta kyllin nopeasti. Hän kääntyi päin vihollistaan, ja ampuen lähimpänä olevan vainoojansa kuoliaaksi hän pyrki taistellen eteenpäin toivoen kohtaavansa heimolaistensa pääjoukon. Mutta se meni hänen voimainsa yli, ja jos Jack ei olisi ajoissa joutunut apuun, niin hän olisi varmasti ollut mennyttä miestä. Hengestään sai hän kiittää tuota valkoista nuorukaista, eikä hän unhottaisi sitä milloinkaan.
Tällä sivistymättömällä intiaanilla oli eräs hyve, joka on hyvin harvinainen sivistyneidenkin ihmisten keskuudessa, nimittäin kiitollisuus. Siihen perustui se lisääntyvä toivo, joka oli herännyt Jackin sydämessä kadonneeseen metsästäjään nähden. Ei voinut juuri muuta epäillä kuin että hän oli joutunut shawnee-soturien vangiksi, ja Ellinipsico oli luvannut panna kaikki keinonsa liikkeelle saadakseen hänet vapaaksi. Hän tiesi, ettei metsästäjän tarvitsisi kärsiä mitään pahoinpitelyä matkan varrella Chillicotheen, tuohon suureen shawnee-kaupunkiin, ellei hän yrittäisi päästä vangitsijoiltaan pakoon. Viimemainituilla oli kannettavanaan paljon puhvelin ja hirven lihoja ja nahkoja ja muuta metsänriistaa, jota he olivat saaneet retkellään, jonka tähden he eivät voineet kulkea nopeasti. Ellinipsico luuli sentähden pääsevänsä Chillicotheen samaan aikaan kuin hekin, ja kun hänen isänsä Cornstalk oli heimon mahtavin päällikkö, niin hän toivoi isänsä vaikutusvallan avulla voivansa vapauttaa valkoisen metsästäjän.
Kaikilla tällaisilla tyynnyttävillä todisteluilla ja arveluilla vaikutti tuo nuori päällikkö syvästi valkoiseen ystäväänsä, kun he päivä päivältä ja viikko viikolta hitaasti mutta varmasti matkasivat Ohio-jokea ylöspäin.