»Takaisin, roisto!» karjaisi Alleyne kohottaen pyssynsä poskelle, »tahi teen saman teille, minkä teitte minun toverilleni.»
Hänen ei kumminkaan tarvinnut toteuttaa uhkaustaan. Hämmästynyt metsästäjä laski heti aseensa ja äkkiä pysähtyen jäi ymmällään tuijottamaan puhujaan.
»Pyydän anteeksi, vieras; minä erehdyin kaikesta päättäen!» huudahti mies.
»Erehdyitte!» kertasi Jack vimmoissaan. »Te olette tappanut teitä paremman miehen ilman mitään syytä ja ilman minun väliintuloani olisi teillä nyt hänen päänahkansa! Hiljaa, senkin roisto!» jatkoi hän yhä yltyen, kun mies yritti selittää asiaa tahi jotenkin puolustella itseään. »Sellaista raukkamaista käytöstä ei voi puolustaa. Juuri tämmöiset häikäilemättömät murhat katkeroittavat punaisia miehiä ja aiheuttavat heidän keskuudessaan meitä kohtaan vihollisuutta ja kostonhimoa. Ei ole ollenkaan ihmeellistä, että he, villejä kun ovat, kostavat kaikenlaisilla väkivallan töillä ja murhilla milloin vain tilaisuutta sattuu!»
Metsästäjä seisoi hiljaa ja häpeissään uskaltamatta enää keskeyttää. Hän odotti vaieten kunnes nuori englantilainen oli purkanut enimmän vihansa ja kohdistanut huomionsa ja tarmonsa haavoittuneen auttamiseen. Karkean näköinen vieras mies otti uumiltaan silkkiliinan ja repäisten sen kahtia teki hän siitä siteen, jolla hän huolellisesti ja taitavasti sitoi kuulan tekemän haavan. Tämän tehtyään hän ryhtyi koettelemaan potilaansa valtasuonta ja laittoi hänet mukavaan asentoon. Jack kiiruhti sillä aikaa lähimmälle purolle vettä noutamaan, jota hän toi joen läheltä löytämässään puhvelin sarvessa.
»Hän on tullut tuntoihinsa ja kahden viikon kuluttua hän on terve», sanoi metsästäjä ottaen sarven Alleynen kädestä ja pirskoittaen vähän vettä nuoren päällikön kasvoille.
»Eikö hän olekaan kuollut? Uskotteko hänen todellakin paranevan?» huudahti Jack, ja kaikki hänen vihansa unhottui kuullessaan nämä toivorikkaat sanat, jotka kevensivät hänen mielensä ja tekivät hänet iloiseksi.
»Kuollutko! Ei hän ole kuollut», vastasi metsästäjä. »Intiaanit sietävät paljon ja onneksi minun kuulani ei ole rikkonut valtimoita. Mutta hän tarvitsee hoitoa. Viekäämme hänet uudisasutukselle», lopetti hän ratkaisevasti.
»Mille uudisasutukselle?» kysyi Jack kummastuneena. »Emme tiedä siitä mitään, niin että varmaankin laskette leikkiä!» sanoi hän terävästi ja hänen silmänsä leimahtivat vihaisesti tämän sopimattoman pilanteon tähden, kuten hän luuli.
»Se ei ole mitään pilaa, herra, vaan vahva hirsinen varustus, ensimmäinen Kentuckyssä. Päällikkömme mukaan nimitämme sitä Harrodsburgiksi.»