»Joka tapauksessa on nyt tapahtunut erehdys», vastasi Alleyne, ja mitä sukkelammin voimme saattaa toveriparkani johonkin majaan, niin sen parempi se on hänelle. Kuinka kaukana olemme Harrodsburgista?»
»Seitsemänkymmentä penikulmaa luultavasti. Mutta voisimme tehdä lautan ja viedä hänet perille jokea myöten. Se on kyllä kiertotie, mutta meille helpoin.»
»Meillähän on kanootti, jolla tulimme tänne», vastasi Jack. »Se on kätkössä jokirannassa törmän alla, niin että lauttaa meidän ei tarvitse tehdä.»
»Kas sellainen onnenpotkaus!» huudahti metsästäjä.
»Nyt laitamme paarit ja kannamme hänet takaisin. Metsästyksenne pilasin, nuori mies, mutta minulla on tuolla kalkkunakukko ja olen iloinen voidessani jakaa sen kanssanne.»
Sanottuaan sen meni metsästäjä heinikkoon ja palasi heti takaisin oivallinen villi kalkkunakukko olallaan. Tuon erinomaisen paistin näkeminen kiihoitti Alleynen ruokahalua ja kuin yhteisestä sopimuksesta molemmat miehet alkoivat laittaa tulta ja valmistaa kalkkunaa. Metsästäjä huomautti, että se voi kyllä paistua sillä aikaa kuin he laittavat paareja.
Puolipäivä oli jo mennyt, kun haavoittunut intiaani lopultakin oli hyvässä turvassa kanootissa, ja matka Harrodsburgiin aloitettiin. Matka osoittautui olevan enemmän hidas ja työläs kuin jännittävä, sillä virta oli vahva eikä mitään vihollisia näkynyt. Shawneen haavan parantuminen edistyi tyydyttävästi, ja neljäntenä iltana saavuttiin vastaperustetun uudisasutuksen lujille varustuksille.
Aurinko oli laskenut vähän aikaa sitten, ja kylän luja paaluaitaus näkyi epäselvästi sumuisessa hämärässä, kun väsyneet matkamiehet lähestyivät maihinnousupaikkaa. Metsästäjän kimeään vihellykseen vastattiin paaluaitauksen sisäpuolelta, ja hetkistä myöhemmin oli äänestä päättäen raskaasti teljetty portti auki päästääkseen heidät sisään. Kanootin keula oli noin kahden aironmitan päässä kaitaisesta puulaiturista, jota myöten pääsi syvän veden ja kuivan maan välissä olevan liejuisen paikan yli. Nuori shawnee lepäsi perässä muutamilla hirvennahoilla, ja Jack oli keulassa polvillaan valmiina tarttumaan laituriin heti kun hän ylettyisi, kun metsästäjä lakkasi äkkiä melomasta. Hän katseli kiinteästi jotakin heidän edessään ja seuraavassa silmänräpäyksessä hän heittäytyi veteen, päästäen puolittain tukahdetun hätähuudon ja alkoi uida nopeasti vastapäiselle rannalle.
»Hei! Mikä on hätänä? Mihin menette?» huusi Jack toinnuttuaan hämmästyksestään.
Ainoastaan haavoittunut nuorukainen kanootin perässä vastasi hänelle.