»Tuli on houkutteleva», huomautti Jack, ja seuraten isäntänsä esimerkkiä pani hän pyssynsä nojalleen seinää vasten ja istui kömpelölle tuolille.
»Luulenpa, ettette ole pitkiin aikoihin ollut katon alla», vastasi Harrod täyttäen tina-astian kuumalla vedellä kattilasta, joka riippui kettingissä avarassa piisissä.
»En sen jälkeen kuin lähdin chickasawien kylästä. Olin siellä vankina», vastasi Jack.
»Sitten ette ole käynytkään Watangassa ettekä ole nähnyt Johannaakaan sen jälkeen kuin —»
»En sitten kuin piirityksen aikana», vastasi Jack melkein vapisten. Häntä halutti saada tietää kaikki rakastettunsa kohtalosta, mutta hän ei ollut oikein tahtonut uskaltaa kysyä tuolta kylmän ja tuiman näköiseltä mieheltä edessään. Nyt tämä kysymys soi hänelle toivotun tilaisuuden, ja hän jatkoi: »Uskon hänen voivan hyvin.»
»Niin luulen», vastasi metsästäjä lämpimästi. »Hän tulee tänne niin pian kuin hän pääsee toisten mukana. Muussa tapauksessa olen luvannut lähettää noutamaan häntä, kun varustukseni on valmis.»
»Mitä!» huudahti Alleyne kauhistuneella äänellä, »tuleeko tyttärenne tänne, jossa intiaanit aina mellastavat? Ette varmaankaan voi sallia, että hän antautuu niin hirveään vaaraan?»
»Oh, ennen kevättä olemme todennäköisesti karkoittaneet intiaanit, ja vanha ystäväni Boon on luvannut tuoda hänet mukanaan, kun hän palaa uudisasutukselleen oman perheensä kanssa. Niin kokeneen oppaan ja holhoojan mukana ja sellaisessa seurassa on tyttäreni oleva täysin turvassa. Sitäpaitsi tulee heitä olemaan niin suuri joukko, ettei mitään häiriötä intiaanein puolelta ole pelättävissä.»
»Mutta kun hän tulee tänne, niin hänelle ei ole ketään toisia naisia seuraksi», väitteli Alleyne edelleen, »ja minä pelkään hänen aikansa tulevan pitkäksi ilman sopivaa seuraa tässä yksinäisessä paikassa!»
»Samaa minäkin sanoin hänelle», vastasi metsästäjä, »mutta siitä huolimatta päätti hän tulla ja pyysi, etten kieltäisi häntä.»