»Jätin oppaani miesten seuraan, joiden hevoset olivat lopen uupuneet», jatkoi Jack kertomustaan, »ja lähdin menemään siihen suuntaan, jonka miehet olivat minulle neuvoneet. Oli noin keskipäivä silloin kun kohtasin miehet, ja minä ratsastin hämäriin saakka näkemättä merkkiäkään lähestyvästä vihollisesta. Juuri kun aioin kääntyä ja palata samaa tietä takaisin uskoen pettyneeni tahi kulkeneeni vihollisjoukon sivu, alkoi sataa raskaasti. Muistin, että olin vähän aikaa sitten sivuuttanut erään aution mökin ja laukotin takaisin toivoen löytäväni siellä sateen suojaa, kunnes myrsky oli mennyt ohi.
Pienoinen hirsimökki oli ahtaassa aukeamassa metsässä noin viidenkymmenen askeleen päässä tiestä puolittain villin viinin ja Virginian köynnöksen peitossa. Mökkiä tuskin huomasi enenevässä pimeässä ja köynnöskasvit peittivät ovi- ja ikkuna-aukot melkein kokonaan.
Laskeusin satulasta ja hapuilin ovea kohti. Vaivoin sain hevoseni seuraamaan minua, sillä pääsy tiheän pensaikon läpi oli vaikea. Päästyäni mökkiin sisälle huomasin sen olevan jotakuinkin siistin, vaikka yhdestä nurkasta vuoti vettä katossa olevasta reiästä. Sytytin fosforitikun ja tarkastin majan sisustan pikaisesti. Heikossa valossa näin yhdessä nurkassa kömpelön pöydän ja pari hirrenpätkää kahden puolen suurta ja avonaista tulisijaa.
Heitin suitset seinään kiinnitettyyn pukin sarveen ja vedin raskaan, hirrenpuolikkaasta tehdyn pöydän oviaukkoon ja suljin sillä sisäänpääsyn käyttäen toista hirrenpätkää pönkäksi. Muudan hirrenpätkä sai täyttää alkuperäisen tarkoituksensa istuimena, ja kietoen viittani ympärilleni aloin minä syödä evästäni, jota kaikeksi onneksi olin ottanut mukaani eräästä maatalosta varhain aamulla. Hevoseni pureskeli ahnaasti ikkunanaukosta sisään työntyviä villin viinin pehmeitä latvoja.
Syödessäni myrsky asettui vähitellen, mutta kun oli niin kovin pimeä, päätin pysyä paikoillani, kunnes kuu nousisi. Menettelin sinä viisaasti, kuten sitten kävi selville.
Olin nukahtanut ja näin unta, että joukko vihamielisiä metsästäjiä oli saartanut minut ja pako näytti mahdottomalta, kun heräsin hevoseni matalaan hirnahdukseen. Hyppäsin ylös ja näin hämmästyksekseni kuun olevan jo ylhäällä ja hevoseni katsovan ulos ikkunanaukosta kurotetuin kauloin ja korvat hörhöllään. Se oli lakannut syömästä ja näytti kiinteästi kuuntelevan.
Ensimmäinen ajatukseni oli, että opas oli tullut minua etsimään peläten minun ehkä eksyneen tieltäni pimeässä. Mutta tuo ajatus haihtui heti syntyessään, sillä hevoseni korvat olivat kääntyneet aivan päinvastaiseen suuntaan kuin mihin olin hänet jättänyt. Sitäpaitsi olin kuulevinani suuren ratsastajajoukon kaukaista ääntä. Silloin välähti mieleeni, että vuoristolaisten lähestyvä armeija oli tulossa ja uneni oli kuin olikin toteutumaisillaan.
Seisoin hetken tietämättä mitä tekisin. Oli vielä runsaasti aikaa päästä huomaamatta pakoon, mutta silloinhan olisi koko sinne saakka kulkuni ollut turha, ja minun olisi täytynyt palata ilman mitään tarkempaa tietoa vihollisjoukon suuruudesta ja kokoonpanosta. Sentähden tein nopean päätöksen pysyä paikoillani, ja luotin hyvän onneeni ja vaikeasti huomattavan piilopaikkani avulla pääseväni pälkähästä. Asianhaarat olivat minulle suotuisat siihen nähden, että mökki oli vielä takana olevan metsän synkässä varjossa, sillä kuu oli ollut ainoastaan vähän aikaa ylhäällä ja edessäni oleva tie oli kirkkaassa kuutamossa.
Asema oli todellakin ihanteellinen tarkastella kaikkea, mitä aukeamalla tapahtui, vaaran ollessa sangen vähäinen tulla itse huomatuksi. Suurin vaara oli luonnollisesti siinä, että hevoseni saattoi ilmaista minut hirnumalla ohi kulkeville hevosille, ja tämän vaaran torjuminen pani ajatukseni hetkeksi kiihkeään toimintaan. Lopulta päätin turvautua keinoon, kietoa viittani hevoseni pään ympärille. Ensin se kieltäytyi kärsimästä semmoisia temppuja, mutta hiukan mairiteltuani alistui se siihen verrattain rauhallisesti. Tuskin olin saanut tämän äkkiä valmistetun päähineen paikoilleen, kun hieno vihellys sattui korvaani, ja katsoessani ulos aukosta näin minä aavemaisen ratsumiehen pysähtyneen aukeaman etualalle.
Ensi silmäyksellä näin, että hän oli kotoisin vuoriston toiselta puolen, sillä Watangassa ja Kentuckyssä olin oppinut tuntemaan heidän omituiset, osaksi valkoihoisten ja osaksi intiaanien kuosiset pukunsa.»