Toimien uljaan päätöksensä mukaan kamppasi Jack taitavasti raivostuneen everstin nurin hänen hyökätessään Jackin ohitse. Tuo jättiläismäinen uudisasukas kaatui suulleen aiotun uhrinsa jalkain juureen sellaisella jysähdyksellä kuin olisi hirsi kaadettu metsässä.
Hetken seisoivat kaikki tyrmistyneinä tämän rohkean teon nähdessään, sillä raja-asukkaat tiesivät varmasti, että heidän päällikkönsä tulisi kostamaan sen hirmuisesti. Kun sekin oli jo kylliksi pahaenteistä että hän oli jo kerran voittanut tuon kostonhaluisen miehen, niin tämä nöyryytys omien miesten edessä oli saattava hänen kiukkunsa heitä ja vankiaan kohtaan ylimmilleen.
Se oli todellakin Jackin ja kaikkien läsnäolijoiden onni, että tuo rehevä metsämies kaatuessaan jotenkin löi päänsä kantoon ja pyörtyi hetkeksi. Onnellisinta oli, että miehet, käyttäen tilaisuutta hyväkseen, poistuivat näkyvistä eivätkä kokonaan unhottaneet ritarillista vankiansakaan. Kaksi tarjoutui viemään hänet turvaan, mutta tuumasta täytyi luopua hänen haavoittuneen jalkansa takia. Hänen miekkansa jättivät he maahan hänen viereensä, johon he olivat pudottaneet sen koettaessaan auttaa häntä.
Tehtiinkö niin sattumalta vai tahallaan, ei Alleyne luonnollisesti voinut tietää, mutta kun eräs heistä, tuo nostoväkeen kuuluva mies yhtä hajamielisenä vei mukanaan päällikkönsä rihlakon, joka oli puuta vasten nojallaan, niin ei ollut vaikea tehdä johtopäätöstä. Mutta ennenkuin nuori upseeri ehti oikein käsittää muuttuneen tilanteen ja tarttua uskolliseen miekkaansa, oli hänen väkevä vastustajansa jo jalkeilla.
Silmänräpäyksen, vaikka se tuntui minuuteilta, seisoi raivostunut metsästäjä paikallaan eteensä katsellen, mutta äkkiä muistaen kaatumisensa yhteydessä olleet asianhaarat hyökkäsi hän Alleynen kimppuun karjuen kuin villipeto. Mutta hänen täytyi pysähtyä.
»Takaisin, hullu, tahi olet kuoleman oma!»
Nopeasti ja varmasti kajahtivat nämä sanat Cleavlandia vastaan, ja salamana välähti Jackin miekka, kun sen kärki suuntautui hyökkääjän rintaa kohti. Hänen hyökkäyksensä varmaa uhriaan kohti oli niin sokea ja kohtaamansa vastaanotto niin yllättävä, että hän juuri onnistui pysähtymään ja välttämään seivästyksen.
Hän oli Alleynen armoilla, ja uhkaava vaara teki hänet niin säyseäksi, että hän melkein vapisi tuon rauhallisen ja pelottoman englantilaisen lujan katseen ja kiiltävän teräksen edessä. Äkkiä näytti jotakin johtuvan hänen mieleensä, ja kostonhimoisen hymyn vilahtaessa hänen tummille kasvoilleen hypähti hän taaksepäin ja juoksi sinne, johon hän oli jättänyt pyssynsä. Mutta hänen riemunsa oli lyhytaikainen ja hänen raukkamainen aikeensa raukesi tyhjiin. — Ase oli poissa!
Eversti päästi oikein kirousten tulvan huomatessaan itsensä vielä kerran estetyksi aikeissaan, ja hän vannoi hirvittävää kostoa niille miehille, jotka olivat jättäneet hänet, ja erittäinkin niille, jotka olivat vieneet hänen pyssynsä. Siihen oli saapunut muutamia muita hänen osastoonsa kuuluvia miehiä, jotka ihmettelivät mitä heidän päällikölleen oli tapahtunut juuri hyökkäyksen hetkellä, sillä kenraalin lopulliset määräykset sitä varten oli jo annettu. Lukuunottamatta muutamia upseereita olivat kaikki miehet laskeutuneet satulasta, hevoset oli sidottu puihin ja oltiin valmiit etenemään jalkaisin.
»Pyssy tänne, sukkelaan!» karjaisi Cleavland, ja siepaten lähimmältä mieheltä pyssyn ojensi hän sen kiiltävän piipun Jack-parkaa kohti, joka seisoi vain muutaman askeleen päässä.