Kiireessään ja raivossaan hän ei muistanutkaan jännittää hanaa ja ennenkuin hän ehti korjata erehdyksensä, oli hänen tilaisuutensa mennyttä.
»Seis! Lyökää pyssy ylös!» huusi käskevä ääni, ja eräs ratsastaja syöksyi esiin ja yhdellä silmäyksellä käsitti tilanteen.
Aseen oikea omistaja ei odottanut toista käskyä. Hypäten eteenpäin hän pukkasi pyssynpiipun ylös juuri kun Cleavland koski liipasimeen.
Kuului pamaus, mutta kuula lensi korkealle Jackin ylitse.
»Oletteko hullu, eversti?» huudahti vastatullut, »vai kohteletteko vankejanne muulloinkin näin?»
Puhuja oli kaunis, vaaleatukkainen mies, kooltaan keskikokoista pitempi ja miellyttäväryhtinen. Hänen suora ja sotilaallinen käytöksensä, hieno puhetapansa ja siisti, somistava pukunsa olivat täydellisenä vastakohtana tavallisen metsästäjän karkealle ja sukimattomalle muodolle, ja hänen huoleton asentonsa ilmaisi täydellistä taitavuutta ratsastuksessa. Kaikki osoittivat häntä kohtaan suurta kunnioitusta, ja tuo rento ja kuumaverinen Cleavlandkin näytti nolostuvan hänet nähdessään.
»Jos vangit tahtovat hyvää kohtelua, on heidän laskettava aseensa», sanoi hän puolustelevasti. »Tahi muutoin —»
Mutta everstin puhe loppui lyhyeen, sillä samassa alkoivat musketit ja rihlakot paukkua hänen yläpuolellaan ja sivuillaan vuoren rinteillä, kun viholliset joukot tulivat kosketuksiin keskenään.
»Tuli ja leimaus!» huudahti hän. »Mukaan pojat! Toverit jo hyökkäävät.
Hei, missä on minun hevoseni? Eteenpäin! Eteenpäin!»
Ja Jackia muistamattakaan tuo meluava ja kiivasluontoinen carolinalainen hyppäsi satulaan tulisella kiireellä, tahtoen mitä nopeimmin päästä nujertamaan noita vihattuja englantilaisia Tehdäksemme hänelle oikein, niin täytyy sanoa, että Cleavland oli raakuudestaan ja karkeudestaan huolimatta yhtä rohkea kuin hän oli vankka ja kostonhimoinen.