RATKAISEVA TAISTELU.
Suurin ponnistuksin hillitsi Alleyne tunteittensa kaikki kiivaat purkaukset, mikä oli kovin vaikeaa, kun Englannin kunnia ja valta olivat kyseessä ja ystävät ja toverit vuodattivat jo vertaan sen puolesta.
»Eteenpäin!»
Jack kuuli selvästi tuon huudon, jota nopeasti seurasi englantilaisten joukkojen jymisevä hurraahuuto, kun he välähtelevin miekoin ja pistimet tanassa hyökkäsivät vihollisen kimppuun.
»Hurraa, hurraa!» huusi Jack jälleen kykenemättä hillitsemään itseään tuota jännittävää näkyä katsellessaan hyvästä tahdostaan huolimatta. »Hurraa! He tulevat nopeasti kuin kauriit, ja vihollinen pakenee kuin —»
Oli onni, että vartija oli tällä hetkellä niin syventynyt seuraamaan heidän edessään riehuvaa kiihkeää taistelua, että hän oli kaikelle muulle sekä kuuro että sokea. Nojaten pitkään pyssyynsä, kädet ristissä sen suuta vasten, katseli hän kiinteästi taistelevia joukkoja. Kykenisivätkö hänen harjaantumattomat maanmiehensä seisomaan tuota murtavaa hyökkäystä vastaan? Se kysymys liikkui koko ajan hänen mielessään. Ja se oli kyllä ymmärrettävissä, sillä mitä merkitsi henkilökohtainen vahvuus ja urhoollisuus noiden tiheiden rivien konemaista voimaa vastaan?
Senpävuoksi ei sekään ollut ihmeellistä, ettei Alleynekaan voinut hillitä itseään nähdessään, kuinka hänen urhoolliset toverinsa, itse Ferguson etunenässä, hyökkäsivät eteenpäin ja kuinka hetkistä myöhemmin heidän vastustajansa kääntyivät pakoon välähtelevän teräksen edestä.
Mutta toisen alakuloisuus ja toisen riemu olivat molemmat yhtä lyhytaikaiset. Vuoristolaiset olivat niin vikkeliä ja heidän pakonsa oli niin äkillinen, että ainoastaan muutamia kaatui tai joutui vangiksi. Niin pian kuin torven ääni oli kaiuttanut: »Takaisin asemiin!» ja englantilaiset olivat menneet takaisin linjoilleen, alkoivat amerikkalaiset, jotka päälliköt olivat ponnistuksin jälleen järjestäneet, hiipimisensä kukkulaa kohti ja avasivat puiden suojasta rihlakoillaan tuhoa tuottavan tulen.
Eräs mies hyökkääjien joukossa oli erittäin huomiota herättävä. Hän ratsasti kahakäteen miestensä edellä ilmeisesti yllyttäen heitä pyrkimään eteenpäin, ja kun lopulta hänen hevosensa kaatui joko ammuttuna tahi uupumuksesta, läksi hän juoksemaan ja johti hyökkäystä jalkaisin.
»Kuka tuo urhoollinen mies on?» huudahti Jack ihaillen hänen urhoollisuuttaan niin vihollinen kuin hän olikin.