»Mutta varmaankin —»
Aiottu muistutus jäi Jackilta sanomatta, kun Sevier hevostaan kannustaen kiiruhti sinne, missä toiset everstit parhaillaan järjestivät vankijoukkoa riveihin. Hän palasi takaisin juuri parahiksi pelastamaan oman vankinsa muutamien roistojen kynsistä, joita oli sekä kuningasmielisten että heidän vastustajainsa riveissä. He olivat semmoisia roistoja, että he olivat suurempana kauhuna omille tovereilleen kuin viholliselle.
»Nolichucky Jack», joksi Sevieriä tavallisesti nimitettiin, oli kaikkien pahantekijöiden kauhistus, ja hänen lähestyessään luikkivat tuon nuoren englantilaisen kiusaajat tiehensä.
»Tuommoiset konnat eivät ansaitsisi muuta kuin tulla hirtetyiksi näihin puihin!» huudahti Sevier kiukkuisesti. »He ovat vapauden puolesta taistelevan puolueen häpeä. Minä annan teille suojelusvahdin heti, kun minulta joutaa pari miestä», lopetti hän tyynempänä.
»Kiitos, olen siitä hyvin iloinen», vastasi Jack. »Niinkuin luultavasti tiedättekin, on meidän apujoukossamme runsaasti samaa lajia, ja Ferguson-paralle toivat ne paljon harmia.»
Mainitessaan rakkaan kenraalinsa nimen oli haavoittunut adjutantti vaipua surusta maahan, ja kun Sevier näki hänen tuskansa, koetti hän johtaa hänen ajatuksensa muihin asioihin tiedustelemalla hänen haavaansa ja luvaten lähettää hänen tykönsä englantilaisen lääkärin, jonka he olivat ottaneet vangiksi.
Amerikkalainen piti sanansa, ja vähää ennen auringonlaskua saapui lääkäri seuralaisineen. Englantilainen lääkäri tutki nopeasti Jackin haavan, joka oli vaaraton, ja sitoi sen mahdollisimman hyvin. Taistelusta hän antoi Jackille niin yksityiskohtaisia tietoja kuin hän suinkin kykeni.
Kävi selville, että kenraali Ferguson oli suuremmitta ponnistuksitta ehtinyt järjestää kaikki joukkonsa asemiin, ennenkuin vihollinen oli tullut pyssynkantomatkalle, vaikka koko hyökkäys oli hänelle täydellinen yllätys. Hänen sankarillinen rohkeutensa kiihoitti miehiä niin, että he torjuivat hyökkäykset voimallisesti. Nostoväen harjoitetut komppaniat ja vapaaehtoiset kilpailivat pistinhyökkäyksissä vakinaisen sotaväen kanssa kaikkialla, missä vihollinen ankarimmin ahdisti. Ferguson itse heilui aina eturintamassa käyttäen miekkaansa sellaisella vimmalla, että se lopulta katkesi kahvan juuresta.
»En voi ymmärtää sitä, että oli olemassa väkeä ja sitäpaitsi aivan harjaantumatonta, joka kykeni voittamaan Fergusonin joukon», huudahti Alleyne kiihkeästi.
»Mikään eurooppalainen joukko ei olisi niin itsepäisesti uudistanut hyökkäyksiään, tullakseen aina suinpäin ajetuksi takaisin», vastasi lääkäri päättäväisesti. »Yhä uudestaan me ajoimme heidät vuorenrinnettä alas», jatkoi hän, »mutta seuraavassa silmänräpäyksessä tulivat he yhä rohkeammin takaisin!»