Ei viipynyt kauan, ennenkuin Jackilla oli aihetta onnitella itseään, että hän oli joutunut Sevierin huostaan, sillä ne raukat, joiden oli ollut pakko antautua taistelussa, olivat onnettomia. Heitä ajettiin eteenpäin kuin elukoita, ja sitäpaitsi heidän täytyi kantaa valloitettua suurta muskettivarastoa. Uupuneet ja nälkäiset vankiraukat jaksoivat tuskin pysyä voittajainsa mukana, ja jos joku uskalsi jättäytyä jälkeen, niin häntä lyötiin ja piestiin armottomasti. Heidän pahin kiusanhenkensä oli Cleavland, jonka olisi pitänyt arvoonsa nähden näyttää parempaa esimerkkiä. Lopulta Campbell ei voinut enää kauemmin sietää tuota halpamaisuutta, ja kun varoituksista ei ollut apua, niin hän uhkasi siekailematta rangaista uppiniskaista, ellei hän lopettaisi tuota raukkamaista ja epäinhimillistä käytöstään vankejaan kohtaan.
Tällä uhkauksella oli toivottu vaikutus, kunnes eräänä päivänä saapui uutisia, joilla oli ikäviä seurauksia. Eversti Cruger oli voittanut Augustaa piirittäneet amerikkalaiset ja noin kolmekymmentä vankia oli hirtetty. Tämä julma uutinen saattoi mielet raivoon, joka pian kohdistui vankeihin.
Taistelusta Kuninkaan vuorella oli kulunut kuusi tahi seitsemän päivää, ja vankien joukossa oli melkoinen joukko sellaisia, joiden tiedettiin tahi epäiltiin paenneen puolelta toiselle sodan menon mukaan. Nyt nämä pantiin kovalle, ja ei vähemmän kuin kolmekymmentä todistettiin syyllisiksi ja tuomittiin hirteen. Yhdeksän miesparkaa oli jo saanut surmansa, kun Shelby ja Sevier rohkealla väliintulollaan pelastivat toiset.
Tämän murhenäytelmän jälkeen palasivat rajaseutujen miehet vuoristolaaksoihinsa jättäen suurimman osan vankejaan Carolinan nostoväen huostaan. Alleynen sallittiin kuitenkin seurata voittajansa mukana tämän kotiin Nolichucky-joen varrella. Sevier asui omassa rakentamassaan vanhanaikaisessa puutalossa, jota hän oli aika-ajoin laajentanut, ja siellä nuori englantilainen sukkelaan parani. Hänen isäntänsä oli luonteeltaan uljas ja vieraanvarainen, ja Jackia kohdeltiin pikemmin kunnioitettuna vieraana kuin vankina, ja annettuaan kunniasanansa, ettei hän yrittäisi paeta, sai hän käydä metsästämässä ja kalastamassa, milloin häntä vain halutti.
Kuukausia oli kulunut Kuninkaan vuoren onnettomasta taistelusta ja Alleyne oli täydelleen saavuttanut entisen ketteryytensä ja voimansa, kun eräänä päivänä eräs sanansaattaja toi sellaisen hälyyttävän tiedon, että suuri joukko chickamanga-intiaaneja oli lähtenyt sotapolulle hävittämään ympäristössä olevia uudisasutuksia. Chickamangat olivat pelätyimpiä lounaisia heimoja.
Nämä uutiset vaikuttivat Sevier'iin kuin sotatorven toitotus. Sananviejiä lähetettiin kaikkiin suuntiin kokoamaan metsästäjiä vastaiskua varten, ja pian oli tuohon suureen puutaloon Nolichuckyn varrella kokoontunut noin sataneljäkymmentä hyvin aseistettua ja hyvillä hevosilla ratsastavaa vapaaehtoista.
Nämä sotaiset valmistukset kiihoittivat tuon englantilaisen sotilaan mieltä, ja hän olisi innolla tahtonut päästä retkelle mukaan. Hän oli ollut jo monta viikkoa levoton ja tuskissaan Johannan tähden, josta ei koko talvena ollut kuulunut mitään varmempaa.
Heti saavuttuaan oli hän saanut Johannalta lyhyen kirjelipun, jonka tyttö oli antanut Watangassa eräälle tuttavalleen, joka oli tuonut sen Nolichuckyyn, kuultuaan, että kapteeni Alleyne oli siellä vankina. Kirjeessään Johanna kertoi, että Robertson oli perustanut uuden uudisasutuksen Cumberland-joen varrelle, johon hän oli suostunut seuraamaan päällikön vaimon ja perheen mukana. Hän selitti, että hän olisi kernaimmin jäänyt Watangaan, kunnes intiaanisodat koillisella suunnalla olisivat asettuneet niin paljon, että hän olisi voinut päästä isänsä luo Harrodsburgiin, mutta kun hänellä oli ollut niin pitkät ajat koti Robertsonien luona, niin hän ei voinut olla suostumatta heidän hartaaseen pyyntöönsä jäädä heidän luoksensa kunnes rauhallisemmat ajat koittaisivat. Tämän johdosta hän vaatimattomasti lausui vakaumuksensa olevan, että heti kuin tämä kauhea sota olisi päättynyt, niin hänen rakastettunsa lähtisi häntä hakemaan ja löytäisi hänet joko Watangan, Cumberlandin tahi Suolaisen joen varrelta.
Sevierin toimeenpanemista tiedusteluista kävi selville, että siirtolaiset olivat lähteneet Cumberlandiin joitakin viikkoja ennen heidän saapumistaan Nolichuckyyn. Se oli katkera pettymys Jack-paralle, joka oli toivonut piankin saavansa kohdata armaansa, sillä kuultuansa Jackin romanttisen rakkaustarinan oli Sevier luvannut kutsua Johannan, jonka isän hän vallan hyvin tunsi, taloonsa vieraaksi.
Vielä saatiin selville, että Robertson itse oli matkustanut uuteen paikkaansa maitse melkoisen miesjoukon keralla karja mukanaan ja että naiset ja lapset oli eräs Robertsonin ystävä Donelson saatellut sinne vesitse.