"Graham Bretton?"
Hän nyökäytti päätään.
"Puhuttelenko rouva Brettonia, joka ennen asui Brettonissa, —shiressa?"
"Aivan niin, ja te kuulutte olevan englanninkielen opettaja eräässä täkäläisessä koulussa, poikani tunsi teidät."
"Kuinka minut löydettiin, ja kuka löysi?"
"Poikani kertoo teille vähitellen", hän sanoi, "mutta nyt olette liian hämmentynyt ja heikko puhumaan, koettakaa syödä vähän aamiaista ja sitten nukkua."
Huolimatta kaikesta mitä olin saanut kestää — ruumiillista väsymystä, mielenliikutusta, sadetta ja myrskyä — tuntui minusta kuitenkin että voin paremmin. Kuume, varsinainen tauti joka oli vaivannut ruumistani, oli nyt väistymässä, sillä kun viimeisinä yhdeksänä päivänä en ollut voinut nauttia mitään kunnollista ruokaa, kärsinyt vain alituista janoa, tunsin sinä aamuna aamiaista tarjottaessa oikeata ruoantarvetta, sisäistä heikkoutta, joka sai minut innokkaasti tarttumaan ojennettuun teekuppiin ja nauttimaan kappaleen paahdettua leipää, jonka rouva Bretton salli minun syödä. Se oli vain murunen, mutta se riitti pitämään minua voimissa kunnes palvelijatar kaksi tai kolme tuntia myöhemmin toi kupillisen lihalientä ja korpun.
Kun ilta alkoi hämärtyä, ainainen tuuli yhä vinkui kylmänä ja rajuna ja sade virtasi kuin kaatamalla, rupesin kyllästymään — kovasti kyllästymään vuoteeseeni. Vaikka huone oli sievä, oli se kuitenkin pieni; tunsin sen ahtaaksi ja ikävöin vaihtelua. Yhä enenevä kylmyys ja pimeä myös ahdisti minua, tahdoin nähdä ja tuntea takkavalkean loimua. Sitä paitsi ajattelin koko ajan tämän talon poikaa — koska saisin nähdä hänet? En varmaankaan ennen kuin olin jättänyt tämän huoneen.
Vihdoin tuli palvelijatar laittamaan vuoteeni yökuntoon. Hän aikoi kääriä minut peitteeseen ja istuttaa pieneen sintsituoliin, mutta minä torjuin nämä palvelukset ja rupesin pukeutumaan. Puuhani oli juuri päättynyt ja olin istahtanut hengähtämään, kun rouva Bretton taaskin näyttäytyi.
"Vaatteet yllä?" hän huudahti hymyillen tuota hymyä, jonka niin hyvin tunsin — se oli hauska hymy, joskaan ei lempeä. "Oletteko parempi siis? Ihan tervekö — mitä?"