"Monsieur, minulla on siihen oikeus."
"Te olette sairas sydämeltä ja mieleltä", hän jatkoi. "Te olette sekä suruissanne että kapinallinen. Näen poskessanne kaksi kyyneltä, jotka tiedän kuumiksi kuin kipinät ja suolaisiksi kuin meren kristalli. Kun puhun teille, silmäilette minua oudosti. Sanonko teille mikä johtuu mieleeni kun katselen teitä?"
"Monsieur, minut kutsutaan pian rukouksiin, tällä hetkellä minulla on hyvin niukalti aikaa keskusteluun — suokaa anteeksi —"
"Minä suon kaiken anteeksi", hän keskeytti, "mieleni on niin lauhkea, ei mikään kieltävä vastaus, tuskin loukkauskaan saisi sitä kuohuksiin. Te muistutatte nuorta villiä naaraseläintä, saavuttamatonta ja kesytöntä, joka pelonsekaisella vihalla katselee ensimmäistä ahdistajaa."
Luvatonta puhetta — pikaista ja epähienoa jos se olisi koskenut oppilasta, opettajattarelle tarkoitettuna kerrassaan sopimatonta. Hän luuli ärsyttävänsä minua antamaan lämpimän vastauksen; olin ennenkin nähnyt hänen saavan kiihkeät ihmiset suunniltaan. Minuun nähden hänen ilkeä aikeensa joutuisi häpeään; istuin ääneti.
"Te näytätte", hän sanoi, "ihmiseltä joka olisi valmis tyhjentämään suloisen myrkkymaljan yhdessä siemauksessa, mutta työntää terveellisen karvaan lääkkeen inhoten luotaan."
"En tosiaankaan ole koskaan pitänyt karvaista lääkkeistä enkä usko niitä terveellisiksi. Mitä taas tulee kaikkeen makeaan, oli se sitten myrkkyä tai ravintoa, ette tekään voi kiistää sen olevan suloista — se kun on makeata. Parempi ehkä olisi saada pikainen ja helppo kuolema kuin laahustaa eteenpäin ilotonta elämää."
"Mutta", hän sanoi, "teidän pitäisi ottaa karvas lääkkeenne täsmällisin annoksin joka päivä, jos minulla olisi valta määrätä, ja mitä taas tulee mieluisaan myrkkyyn, olisin ehkä valmis lyömään rikki itse maljankin."
Käänsin pääni jyrkästi toisaalle, osaksi koska hänen läheisyytensä oli minulle äärimmäisen vastenmielistä, osaksi koska halusin välttää kysymyksiä — pelkäsin että vastaamisen vaatima ponnistus nykyisessä mielentilassa kävisi itsehillinnälleni ylivoimaiseksi.
"Kas niin", sanoi hän lempeämmin, "sanokaa minulle totuus — ero ystävistänne tekee teidät surulliseksi — eikö niin?"