Ja hän veti esiin ja ojensi minulle puhtaan nenäliinan. Nyt olisi henkilö joka ei tuntenut Paulia eikä hänen puuskiaan, varmaan kursaillut — kieltäytynyt ottamasta vastaan tarjousta — jne. Mutta minä tunsin liiankin selvään että sellainen ei menettelisi: pieninkin epäröinti olisi vaikuttanut tuhoisasti alkavaan rauhanhierontaan. Minä nousin ja menin puolitiehen vastaan, otin nenäliinan kauniisti käteeni ja kuivasin sillä silmäni. Sitten palasin paikalleni, pidin tuota rauhanlippua kädessä polvellani ja varoin tarkasti koko lopputunnin aikana koskemasta neulaan, sormustimeen, saksiin tai musliiniin. Monta kateellista katsetta loi Paul noihin tarvekaluihin; hän vihasi niitä kuolettavasti, ompeleminen kun oli hänen mielestään vain omiaan hajottamaan sitä tarkkaavaisuutta, jonka tuli kohdistua vain häneen itseensä. Hän piti hyvin kaunopuheisen oppitunnin ja oli erittäin kiltti ja ystävällinen loppuun saakka. Ennen kuin hän lopetti, olivat pilvet poissa ja aurinko paistoi kirkkaasti — kyynelet olivat vaihtuneet hymyilyiksi.
Poistuessaan huoneesta hän pysähtyi vielä kerran pöytäni eteen.
"Entä kirjeenne?" hän sanoi, tällä kertaa vähän säyseämmin.
"Minä en ole lukenut sitä, monsieur."
"Ahaa, se on liian hyvä luettavaksi heti, te säästätte sen niinkuin minä poikana säästin kypsimmät persikat."
Arvelu oli niin lähellä totuutta, etten voinut estää äkillistä lämmintä punaa kohoamasta kasvoihini ja ilmaisemasta sitä.
"Varaatte itsellenne hauskan hetken", hän sanoi, "avaatte kirjeen kun olette yksin — n'est-ce pas?[72] Ah, teidän hymynne vastaa. Niin, niin, ei saisi olla liian ankara, 'la jeunesse n'a qu'un temps'."[73]
"Monsieur, monsieur!" huusin tai pikemmin kuiskasin hänen jälkeensä, kun hän kääntyi poistuakseen. "Älkää lähtekö erehdyksen vallassa. Se on vain ystävän kirje. Sen voin vannoa vaikka en vielä ole lukenutkaan sitä."
"Je conçois, je conçois: on sait ce que c'est qu'un ami.[74] Hyvästi, mademoiselle!"
"Mutta monsieur, tässä on nenäliinanne."