"Jos minä nyt tulen sokeaksi" — sanoi Graham.
Hänen kurittajansa ei voinut kestää enempää. Hän oli heti pojan vieressä.
"Anna minun katsoa silmääsi; minä en aikonut lyödä siihen, suulle vain, enkä aikonut lyödä niin ylen kovasti."
Hän sai vastaukseksi vain äänettömyyden. Hänen kasvonsa vavahtelivat.
"Olen pahoillani, olen pahoillani!"
Sitten seurasi mielenliikutusta, sopertelua, itkua.
"Lakkaapas jo kiusoittelemasta tuota lasta, Graham", sanoi rouva
Bretton.
"Se on paljasta pilaa, kultaseni", huusi herra Home.
Ja Graham nosti hänet vielä kerran ilmaan, ja tyttö kuritti häntä taas ja tuivertaessaan hänen leijonankarvaisia kiharoitaan antoi hänelle nimen "ilkein, epäkohteliain, pahin ja viekkain olento mitä ikinä voi olla".
<tb>
Lähtöaamunaan herra Home istui kahden kesken tyttärensä kanssa ikkunasyvennyksessä, ja heidän välillään sukeutui eräänlainen keskustelu. Minä kuulin osan siitä.