"Sir, neiti de Bassompierre on hyvin kaunis."
"Lorua — antakaa anteeksi, neiti Snowe, mutta minä luulen että olette liian puolueellinen. Minä pidän Pollysta, minä pidän kaikista hänen eleistään ja ilmeistään, mutta minä olenkin hänen isänsä, enkä minäkään koskaan ole pitänyt häntä kauniina. Hän on hupainen, keijukaismainen, mielenkiintoinen minun silmissäni, mutta varmaan erehdytte kun luulette häntä kauniiksi."
"Hän viehättää, sir, hän viehättäisi ilman teidän rikkautenne ja asemanne tarjoamia etujakin."
"Minun rikkauteni ja asemani! Ovatko ne syöttejä Grahamille? Jos niin luulisin —"
"Tohtori Bretton tuntee nämä seikat tarkalleen, siitä voitte olla varma, herra de Bassompierre, ja pitää niitä arvossa kuten hieno herrasmies ainakin — kuten te itse pitäisitte samoissa olosuhteissa — mutta ne eivät ole hänen syöttejään. Hän rakastaa tytärtänne hyvin paljon, hän tajuaa Pauliinan hienoimmat ominaisuudet, ja ne vaikuttavat häneen niinkuin tuleekin."
"Mitä, onko minun pikku lemmikilläni 'hienoja ominaisuuksia'?"
"Ah, sir, pidittekö häntä silmällä tuona iltana, jolloin niin monta etevää ja oppinutta miestä söi päivällistä täällä?"
"Todellakin hänen käytöksensä sinä päivänä oli minulle melkein yllätys — sen naisellisuus hymyilytti minua."
"Ja näittekö noiden hienostuneiden ranskalaisten kerääntyvän hänen ympärilleen salongissa?"
"Näin, mutta minä luulin heidän vain haluavan virkistystä — saattaahan sitä huvitella sievän lapsen kanssa."