"Minä en pane kirjeitä postiin", sanoi tyttö melkein nenäkkäästi.
"Mitä sitten teet niillä? Tulepa tänne ja kerro."
Tytön ilmeestä ja ryhdistä näkyi epäröintiä — oli kuin hän olisi sanonut: "Tulenko?" — mutta hän lähestyi.
"Kuinka kauan siitä on kun sinusta on tullut kirjeenkirjoittaja, Polly? Minusta tuntuu että sinä vielä eilen töhertelit harakanvarpaita, molemmat kädet väkisinkin kynänvarressa."
"Isä, eivät ne ole kirjeitä, jotka menevät postiin sinun suuressa kirjelaukussasi, ne ovat vain lippusia joita silloin tällöin pistän itse henkilön käteen — hänen mielikseen vain."
"Henkilön! Se kai tarkoittaa neiti Snowe'ta, arvaamma?"
"Ei, isä — ei Lucya."
"Ketä sitten? Ehkä rouva Brettonia?"
"Ei — ei rouva Brettonia."
"Mutta ketä, pikku tyttäreni? Kerro isälle totuus."