PILVIÄ
Mutta niin ei käy kaikille. Entä sitten? Hänen tahtonsa tapahtukoon, niinkuin se varmasti tapahtuukin, joko me sitten nöyrästi alistumme siihen tai emme. Luomisen vaisto vie sitä eteenpäin; kaikilla voimilla, näkyvillä ja näkymättömillä, on sen toteuttaminen tehtävänään. Todistus tulevaisesta elämästä on annettava. Tulella ja verellä, jos niin tarvitaan, on tämä todistus kirjoitettava. Tulessa ja veressä näemme sen merkit kautta koko luonnon. Tulessa ja veressä tulee se oman kokemuksemme tielle. Kärsijä, älä anna tämän polttavan todistuksen näännyttää ja kauhistuttaa itseäsi. Väsynyt vaeltaja, vyötä kupeesi, katso ylöspäin, kulje eteenpäin. Pyhiinvaeltajat ja kärsimysveljet, yhtykää ystävälliseen seuraan. Pimeänä aukeaa tie läpi tämän maailman erämaan useimmille meistä: olkoon käyntimme tasainen ja luja, olkoon risti lippunamme. Sauvana meillä on hänen lupauksensa, jonka "sana on koeteltu, tie täydellinen", toivona tällä hetkellä Hänen kaitselmuksensa, "joka antaa pelastuksen kilven, jonka lempeys tekee suureksi", lopullisena kotina Hänen helmansa, joka "asuu taivaan korkeudessa", kruununa autuus, rajaton ja iäinen. Rientäkäämme niin että saamme voiton seppeleen, kestäkäämme vaivoja hyvien sotilaiden tavoin, päättäkäämme juoksumme ja säilyttäkäämme usko luottaen siihen että lopussa olemme enemmän kuin valloittajat: "Etkö sinä ole alusta minun pyhäni? MEIDÄN EI PIDÄ KUOLEMAN."
Torstaiaamuna olimme kaikki kokoontuneet luokkaan odottamaan kirjallisuudentuntia. Hetki oli tullut, me odotimme opettajaa.
Ensi luokan oppilaat istuivat hyvin hiljaa, puhtaaksikirjoitetut aineet, jotka oli valmistettu viime tunnin jälkeen, lepäsivät valmiina heidän edessään, siististi nauhalla sidottuina, odottaen vain sitä hetkeä, jolloin professorin käsi kokoaisi ne hänen tehdessään nopean kiertomatkansa pulpetilta pulpetille. Oli heinäkuu, aamu oli kaunis, luokan ovi raollaan, sen läpi puhalsi raikas tuulenhenki, ja oven edessä seisovat kasvit keinuivat, taipuivat, kurkistivat sisään ikään kuin kuiskaten uutisia.
Herra Emanuel ei aina ollut ihan täsmällinen, joten emme juuri ihmetelleet että hän hiukan myöhästyi, mutta sitä ihmettelimme, että kun ovi vihdoin aukeni, hänen nopean ja tulisen olemuksensa asemesta meidät yllättikin tyyni ja varovainen madame Beck.
Hän lähestyi Paulin pöytää, hän seisoi sen edessä, kietoutui kevyeen huiviinsa, joka peitti hänen hartiansa, alkoi puhua hiljaisella mutta varmalla äänellä, katse kiinteänä, ja sanoi:
"Tänä aamuna ei tule kirjallisuudentuntia."
Puheen toinen pykälä seurasi pari minuuttia myöhemmin.
"On luultavaa että tunnit peruutetaan viikon ajaksi. Tarvitsen ainakin niin pitkän ajan hankkiakseni pätevän sijaisen herra Emanuelille. Sillä välin koetamme käyttää tyhjät hetket hyödyllisesti."
"Professorinne, neidit", hän jatkoi, "aikoo, jos suinkin mahdollista, sanoa teille kunnollisesti hyvästi. Tällä hetkellä hänellä ei ole siihen aikaa. Hän valmistelee pitkää matkaa. Hyvin äkillinen ja tärkeä velvollisuus kutsuu häntä kauas täältä. Hän on päättänyt jättää Euroopan epämääräiseksi ajaksi. Ehkä hän itse saattaa kertoa teille enemmän. Neidit, tavallisen kirjallisuudentuntinne asemesta saatte tänä aamuna lukea englantia mademoiselle Lucyn johdolla."