Talo ei ollut Paulin — sen arvasinkin: hänestä tuskin olisi ollut talonomistajaksi — minä enemmän kuin aavistin että häneltä valitettavassa määrässä puuttui säästämisen taito; hän voi saada, mutta ei pitää takanaan, hän olisi tarvinnut rahastonhoitajan. Huoneisto kuului eräälle Basse-Villen asukkaalle — varakkaalle miehelle, sanoi Paul ja hämmästytti minua lisäämällä! "Hän on teidän ystävänne, neiti Lucy, henkilö jolla on mitä kunnioittavimmat tunteet teitä kohtaan." Ja iloiseksi hämmästyksekseni huomasin, että isäntä ei ollut kukaan muu kuin herra Miret, tuittupäinen ja hyväsydäminen kirjakauppias, joka oli niin ystävällisesti hankkinut minulle istuimen tuona merkillisenä yönä puistossa. Näytti siltä että Miret oli rikas, nautti suurta arvonantoa ja omisti useita taloja siinä esikaupungissa; vuokra oli kohtuullinen, tuskin puolet siitä mitä samankokoinen talo olisi maksanut lähempänä Villetten keskustaa.
"Ja sitten", huomautti Paul, "jollei onni teitä suosisi, mitä minä puolestani en luule, voin tyytyväisenä ajatella että olette hyvissä käsissä. Herra Miret ei tule kiristämään vuokraa, ensimmäisen vuoden vuokra teillä jo on säästöissänne, ja sen jälkeen neiti Lucyn tulee luottaa Jumalaan ja itseensä. Mutta mitä aiotte tehdä saadaksenne oppilaita?"
"Minun täytyy jakaa ohjelmiani."
"Oikein. Aikaa voittaakseni annoin eilen herra Miret'lle yhden. Onko teillä mitään sitä vastaan, että aloitatte kolmella pienellä porvaristytöllä, neideillä Miret? He ovat käytettävinänne."
"Monsieur, te ette unohda mitään, te olette ihmeellinen. Mitään sitä vastaan? Se nyt vielä puuttuisikin? Enpä juuri odotakaan heti alussa ylimysneitejä pieneen päiväkouluuni, enkä välitä vaikka heitä ei tulisi koskaan. Olen ylpeä saadessani herra Miret'n tyttäret oppilaikseni."
"Paitsi heitä", hän jatkoi, "on tarjolla vielä eräs oppilas, joka tulee joka päivä ottamaan englannintunteja, ja koska hän on rikas, hän maksaa runsaasti. Tarkoitan kummitytärtäni ja holhokkiani Justine Marie Sauveuriä."
Mitä on eräässä nimessä — mitä kolmessa sanassa? Tähän saakka olin kuunnellut eloisan iloisena, olin vastannut virkusti ja nopeasti; eräs nimi jäykisti minut, kolme sanaa teki minut mykäksi. Vaikutusta ei voinut salata, ja tuskin sitä koetinkaan.
"Mitä nyt?" Paul sanoi.
"Ei mitään."
"Eikö mitään? Teidän ilmeenne muuttuu, värinne ja silmänne himmenevät. Eikö mitään? Teidän täytyy olla sairas, te kärsitte jotakin, sanokaa minulle mitä se on?"