"Tuletteko merikipeäksi?"
"Tuletteko te?"
"Oi, hirveästi, niin pian kuin meri vain alkaa näkyä. Itse asiassa rupean jo tuntemaan oireita. Minä menen alas, ja voi kuinka komentelenkin tuota paksua inhottavaa kyökkipiikaa! Heureusement je sais faire aller mon monde."[1] Hän meni alas.
Ei kestänyt kauan ennen kuin muut matkustajat seurasivat häntä, ja koko iltapäivän olin kannella yksin. Kun muistelen tuota tyyntä, vieläpä onnellista mielentilaa, jossa vietin nuo tunnit, ja samaan aikaan muistan asemaani koko vaarallisuudessaan — joku voisi sanoa toivottomuudessaan — tunnen että, kuten
"Stone walls do not a prison make,
Nor iron bars — a cage",[2]
niin ei vaara, yksinäisyys eikä epävarma tulevaisuus ole painostavaa pahaa niin kauan kuin mieli on terve ja voimat käytännössä, ja varsinkin niin kauan kuin Vapaus lainaa meille siipensä ja Toivon tähti johtaa meitä.
En tullut sairaaksi ennen kuin olimme purjehtineet pitkän matkan ohi Margaten, ja merituulen mukana join sieluuni syvää riemua. Kanaalin paisuvat aallot, merilinnut riutoillaan, valkoiset purjeet tummassa etäisyydessä ja kaiken yllä kaartuva tyyni pilvinen taivas toivat minulle jumalaista nautintoa. Haaveissani olin etäällä näkevinäni Euroopan mantereen, kuin kaukaisen unelmien maan. Päivänpaiste säteili sen yllä ja teki tuosta pitkästä rannikosta kultajuovan; hennon hento kirjonauha kaupunkiryhmiä ja lumenhohteisia torneja, tummia metsiä ja sahalaitaisia kukkuloita, tasaisia laidunmaita ja suonenhienoja virtoja kohosi metallinkirkkaasta taivaanrannasta. Taustana oli juhlallinen ja tummansininen taivas, ja — valtavana, ruhtinaallisin lupauksin, pehmeänä, lumoavin värivivahduksin — pingottui pohjoisesta etelään Jumalan jännittämä kaari, toivon vertauskuva.
Pyyhi pois tuo kaikki, lukija, jos sinua haluttaa, tai kernaammin jätä se sikseen ja ota siitä opetus — alkusointuinen, suurin kirjaimin kirjoitettu muistilause:
/p Day-dreams are delusions of the demon.[3] p/
Tultuani äärettömän sairaaksi hoipertelin alas hyttiin.