Vapaaherrat jäivät mykiksi, mitä lienevätkin ajatelleet, ja Martti apotti kääntyi Rikhardin puoleen. Tällä kyyneleet yhä vielä pisarehtivat sormien lomitse, sillä isänsä viimeiset sanat muistuivat hänelle yhä selvemmin mieleen. Apotti pani kätensä hänen päälaelleen puhellen nyt lempeästi.
"Nämä kyynelet tulevat nöyrästä ja katuvaisesta sydämmestä, toivon", sanoi hän. "Olen halukas uskomaan, että tuskin tiesit, mitä sanoit."
"Anteeksi!" sanoi sanoi Rikhard niin selvästi kuin taisi.
"Katsoppa tuota", virkkoi pappi, osoittaen suurta ristiä alttarin takana, "sinä kai tunnet tuon pyhän ristin merkityksen?"
Rikhard nyökäytti päätään kunnioittavasti myöntäen.
"Se puhuu anteeksiannosta ja sovituksesta", jatkoi apotti. "Ja tiedätkö, ken antoi tämän anteeksiannon? Poika antoi anteeksi murhamiehilleen, Isä niille, jotka surmasivat hänen poikansa. Ja sinäkö sitte kostoa pyytäisit?"
"Mutta oi", sanoi Rikhard, katsahtaen ylös. "Saapiko sitte tuo julma, kavala murhamies rankaisematta ylvästellä rikoksellaan, sill'aikaa kuin tuossa lepää —." Kyyneleet tukahduttivat hänen äänensä.
"Kosto on varmaan kohtaava rikollista", sanoi Martti. "Jumalan kosto, ja sillä hetkellä kun Hän hyväksi katsoo. Mutta sinun ei tule kostoa etsiä ja rukoilla. Ei, Rikhard, vaan juuri sinulla on edellä kaikkia muita ihmisiä suurimpana velvollisuutena osoittaa kristillistä rakkautta ja laupeutta Flanderin Arnulfille. Niin, kun Herran käsi milloin on sattunut häneen ja nöyristänyt hänet maahan asti, tulee sinun, joka olet saanut enimmän vääryyttä kärsiä hänen puoleltaan, ojentaa auttava käsi ja vastaanottaa hänet anteeksiannolla ja rauhalla. Jos haluat tehdä jonkun lupauksen autuaan isäsi miekalla ja vapahtajasi pyhässä nimessä, niin olkoon lupauksesi siinä tapauksessa kristillinen."
Rikhard itki liian katkerasti voidakseen puhua, ja kreivi Bernard tarttui hänen käteensä ja talutti hänet ulos kirkosta.
Kolmas luku.