"Oi", sanoi Rikhard huolestuneella äänellä, "meillä on jo ollut yksi neuvottelu tällä viikolla. Toivon, ettei enää toista tarvitsisi istua."
"Jotain tärkeätä ja tavatonta on täytynyt tapahtua", jatkoi Osmond. "On kova onni kun Harcourtin kreivin pitää nyt juuri olla poissa Rouenista."
Rikhardin mielestä tämä ei ollut miltään kova onni. Samassa tuokiossa tuli Alberic, joka oli juossut kappaleen matkaa edellä, takaisin huudahtaen:
"Ovat frankkeja! Ranskaa ne haastavat eikä normandiaa."
"Hyvä prinssi", sanoi Osmond, pysähtyen äkkiä. "Teidän suostumuksellanne emme menekään suoraa päätä heidän joukkoonsa. Toivoisinpa tietäväni mitä tässä olisi paras tehdä."
Osmond hieroi miettien otsaansa, molempain poikain katsoessa häneen levottomasti. Tuossa tuokiossa, ennenkun hän oli vielä ehtinyt tehdä mitään päätöstä, tuli normannilainen ratsastaja kahden muukalaisen seuraamana portista ulos.
"Jalo herttuani", sanoi hän Rikhardille ranskaksi, "herra Eerikki lähetti minut tuomaan teille tietoa, että Ranskan kuningas on tullut vastaanottamaan teidän uskollisuudenlupauksenne."
"Kuningas!" huudahti Osmond.
"Niin", jatkoi normanni omalla kielellään, "Ludvig itse ja mukanaan seurue, joka näyttää epäilyttävältä. Toivon, ettei se ennustaisi mitään pahaa herttuallemme. Te näette, että minulla on saattaja, vaan arvelen sen tapahtuneen sen vuoksi, että Ludvigin tarkoitus on estää minua antamasta teille varoitusta etukäteen, jotta voisitte näpistää pojan pois hänen kynsistään."
"Haa, mitä!" sanoi Rikhard levottomasti. "Minkä vuoksi on kuningas tullut? Mitä minun on tehtävä?"