Kun Rikhard heräsi, kummastui lian kovasti nähdessään, ettei Alberic ollut sisässä; mutta Osmond sanoi hänen menneen kaupunkiin aseseppä Thibaultin luo. Tämä tuntui niin todenperäiseltä, että Rikhardissa ei herännyt ollenkaan epäluuloja.
Pukeutuessaan puheli hän koko ajan kuninkaasta ja kaikista, mitä hän aikoi näyttää hänelle tänä päivänä. Kun hän sitte oli valmis, oli hänen ensi ajatuksenaan mennä kuten tavallisesti kappeliin aamurukousta kuulemaan.
"Ei tätä tietä tänään hyvä prinssi", sanoi Osmond, kun Rikhard yritti mennä linnan salin kautta. "Se on aivan täynnään ranskalaisia, jotka ovat maanneet siellä yönsä. Tulkaa takaportille."
Osmond kääntyi puhellessaan ympäri ja astuskeli käytävän läpi nopein askelin, ei ollenkaan tyytymättömänä siitä että Rikhard viipyi hiukan jälellä, koska oli varminta, että hän itse kulki edellä. Takaportti oli, kuten hän oli odottanutkin, kahden kookkaan, teräspukuisen sotilaan vartioima, jotka samassa laskivat peitsensä ristiin oven eteen sanoen: "Kukaan ei saa käydä tästä ilman erikoista lupaa."
"Kai me linnalaiset saamme toimittaa jokapäiväiset tehtävämme", sanoi Osmond. "Eipä taida suunne liioin kostua aamiaisesta, jos estätte kaiken yhteyden kaupungin kanssa."
"Teidän täytyy jättää lupatodistus", toisti toinen sotureista. Osmond oli juuri sanomaisillaan olevansa linnan voudin poika, kun Rikhard saapui hätään.
"Mitä tämä merkitsee? Onko näillä miehillä mieli tukkia tie meiltä?" huudahti hän sillä käskevällä äänellä, jonka hän kruunauksensa perästä vähitellen oli ottanut. "Päästäkää meidät menemään, hyvät ihmiset!"
Soturit katsoivat toisiaan ja vartioivat ovea vain yhä tarkemmin. Kun Osmond näki turhaksi yrittääkään, tahtoi hän ainoastaan vetää nuoren turvattinsa takaisin, jotta tätä ei olisi tunnettu. Mutta Rikhardpa huudahtikin silloin kovalla äänellä: "Mitä tämä merkitsee?"
"Kuningas on määrännyt, ettei kukaan saa käydä tästä ilman lupatodistusta", vastasi Osmond. "Meidän täytyy odottaa."
"Minä tahdon mennä ulos!" tiuskasi Rikhard, kärttyisenä vastuksesta, mihin hän niin tuiki vähän oli tottunut. "Mitä arvelet, Osmond? Tämä on minun linnani, eikä kellään ole oikeutta tulla tukkimaan minulta tietä, Kuuletteko, rutkaleet! Päästäkää minut menemään. Olen herttua!"