Vahtisoturit kumarsivat, mutta eivät virkkaneet sen enempää: "Meille annetut käskyt ovat jyrkät ja varmat."
"Tietäkää, että olen Normandian herttua ja mennä tahdon minne haluni pitää omassa linnassani!" kiljusi Rikhard syöksyen tulisesti ristiinpantujen aseiden kimppuun raivatakseen tien väkivallalla niiden läpi. Mutta toisen soturin tavattomat kämmenet tarttuivat häneen, pitäen häntä kiinni.
"Hellitä minusta, katala!" kiljui hän, riehuen täyttä väkeään. "Osmond,
Osmond, auta!"
Tuossa paikassa, oli Osmond vapauttanut hänet ranskalaisen hyväilystä, mutta pani sitte kätensä hänen olalleen, sanoen: "Ei, prinssi kulta, teidän ei sovi kinata ja tapella mokomien kanssa."
"Minä tahdon tapella", huusi poika, "min'en vain suvaitsekaan, jotta multa tie tukitaan omassa linnassani. Sanon kuninkaalle, kuinka nää hänen typerät hunsvottinsa minua kohtelevat. Panetan heidät vankeuteen. Herra Eerikki! Missä on herra Eerikki?"
Hän töytäsi portaille. Osmond kiiruhti hänen jälkeensä, peläten hänen syöksyvän johonkin uuteen vaaraan, tahikka äänekkäällä huudollaan kutsuvan sinne ranskalaisia, jotka silloin helposti voisivat ottaa hänet vangiksi. Onneksi jo ensi portailla seisoi herra Eerikki, joka oli liian levoton tämän pelastuskokeen onnistumisesta, voidakseen pysyä loitolla. Rikhard, ollen liian suuttunut nähdäkseen eteensä, syöksähti suoraan häntä vastaan. Kun vanha vapaaherra tarttui häneen käsin, alkoi hän rajusti: "Herra Eerikki, herra Eerikki, nuo ranskalaiset ovat koko roistoja! Eivät laske minua liikkumaan …"
"Hiljaa, hiljaa, hyvä prinssi", sanoi herra Eerikki, "olkaa hiljaa ja tulkaa tänne päin."
Kuinka vähän Rikhard muiden käskyistä välittikään, totteli hän toki vanhan tavan vuoksi herra Eerikkiä, ja salli nyt vetää itseään nopeasti ja ääneti ylös portaita, Osmondin seuratessa aivan kintereillä. He nousivat toisia ja kolmansiakin portaita, jotka kiersivät ympyrässä yhä ahtaammiksi ja jyrkemmiksi. Tulivat niin viimein ylös tornin pieneen, pyöreään kammariin, jossa oli paksut muurit, pieni ovipahanen ja ikkunoina pienet aukot. Täällä näki hän ihmeikseen Astrida rouvan polvillaan, lukien rukousnauhaansa. Pari kolme palvelijatarta ja neljä tahi viisi normannilaista ritaria ja soturia oli siellä myöskin.
"Sinä et siis onnistunut, Osmond?" sanoi vapaaherra.
"Mutta mitä ihmettä tämä kaikki on? Kuinka rouva Astrida, on tullut tänne ylös? Enkö ma saa mennä kuninkaan luo hankkimaan noille hävyttömille ranskalaisille rangaistuksensa?"