"Kuulkaa", sanoi Osmond, "mitä kolinata ja melua ranskalaiset pitävät.
Taitavat ruveta ihmettelemään, missä herttua on."
"Portaille, Osmond," sanoi herra Eerikki. "Ne ovat siksi ahtaat, että yksi ainoa mies voipi pitää heitä loitolla kotvan aikaa. Sinä osaat heidän kieltänsäkin ja voit siis keskustella heidän kanssaan."
"Ehkä he luulevat minun olevan poissa", kuiskasi Rikhard, "jos eivät pääse jälilleni, ja menevät matkaansa".
Hänen puhuessaan sijouttaisivat Osmond ja kaksi normannia sopivaan paikkaan ahtailla kieruportailla, missä tuskin oli yhdelle paraiksi sijaa.
Osmond oli alinna, toiset hänen yläpuolellaan, joten vihollisen olisi ollut ylen vaikea raivata tiensä heidän sivuitsensa.
Osmond saattoi selvästi kuulla ranskalaisten ääniä ja askeleita, kun he neuvottelivat keskenään ja etsivät herttuata. Lopulta kuulosti muuan haarniskoitu sotilas tulla kolisevan portaita myöten, kunnes viimeisessä käänteessä yhdytti äkkiä nuoren de Centevillen.
"Haa, normanni!" huudahti hän, ällistyksestä taakse päin ponnahtaen, "mitä te täällä teette?"
"Velvollisuuteni", vastasi Osmond yks'kantaan. "Olen tässä vartioidukseni näitä portaita", ja paljastettu miekkansa ilmaisi samaa tarkoitusta.
Ranskalainen vetäytyi takaisin. Kuiskien neuvoteltiin alempana ja pian sen perästä kuului taas portaille päin ääni: "normanni — rehellinen normanni —"
"Mitä teillä on sanottavaa", kysyi Osmond, kun samassa toisen frankin pää pilkisti näkyviin.