"Niin, siinähän me olemme juuri koreasti joutuneetkin pahempaan kuin pulaan", mutisi vanha Centeville, "kun meidän silloin, kuin velvollisuutemme on pitää silmällä poikaa, täytyy lähettää hänet paikkaan, johon ette ole liian kehakka laskemaan minunkaan poikaani."
Bernard ei kuunnellut kuitenkaan kauempaa häntä, vaan pyörähti nyt kuninkaasen päin, vaatien häntä vannomaan uuden valan, jotta Rikhardilla olisi yhtä turvallinen ja vapaa olo hänen hovissaan kuin Rouenissa, eikä minkäänmoisen tekosyyn nojalla saisi erottaa nuorta herttuata aseenkantajansa, Centevillen perillisen Osmond Fitz Eerikin välittömästä hoidosta.
Kun nämä toimitukset oli suoritettu, halusi kuningas kiireimmän kautta päästä matkalle, jota varten ryhdyttiin kaikkiin tarpeellisiin valmistuksiin. Bernard kutsui Osmondin syrjään antaakseen hänelle täydelliset määräykset, kuinka hänen tulisi käyttäytyä ja tarpeen tullen antaa tietoja Normandiaan. Rikhard sanoi nyt hyvästit Astrida rouvalle, joka on laskeutunut alas tornikammarista, tuoden mukanaan panttivankina olleen kreivin. Hän itki kovasti pikku kerttustaan ja rukoili Jumalaa antamaan hänen palata onnellisesti Normandiaan, vaikkakaan hän itse ei saisi sitä eläissään nähdä. Hän varoitti poikaa unhoittamasta niitä hyviä ja hurskaita opetuksia, joita hänelle kasvaessa oli annettu, käski hänen hillitsemään luontoaan ja ennen kaikkea lukemaan joka päivä rukouksensa. Mitä hänen pojanpoikaansa Osmondiin tuli, näytti hän Rikhardin vuoksi melkein kokonaan unohtaneen hänen huolehtimisensa. Tähdellisintä, mitä hän pani Osmondin sydämmelle, hänen jäähyväisiä heittäessään, olivat määräykset ja varoitukset lapsen hoidosta. Hän kuvaili myöskin Osmondille, kuinka tämä nyt hänen osakseen tuleva suuri kunnia olisi hänen nimensä ikiajoiksi tekevä kunnioitetuksi ja kuuluisaksi, jos hänessä vain olisi miestä suorittamaan luottamustoimensa, tehtävän, joka oli kallisarvoisinta, mitä normanni milloinkaan oli vastaanottanut.
"Parhaani mukaan, täti, lupaan sen tehdä", sanoi Osmond. "En koskaan ole pettävä ruhtinastani, vaikkapa hänen tähtensä tuhonikin tulkoon!"
"Alberic", sanoi Rikhard, "oletko iloinen päästessäsi kotiisi
Montémariin?"
"Olen kyllä, hyvä prinssi", vastasi Alberic ujostelematta, "yhtä iloissani kuin tekin tulette olemaan nähdessänne jälleen Rouenin."
"Ja kun se päivä valkenee, lähetän heti sinua noutamaan, Alberic. Sillä min' en tule kuuna päivänä pitämään Lothar ja Carloman prinsseistä puoltakaan sitä vertaa kuin sinusta."
"Herrani kuningas odottaa herttuata", keskeytti eräs ranskalainen astuen esiin.
"Hyvästi sitte, rouva Astrida. Elkää itkekö, minä tulen kohta takaisin! Hyvästi, Alberic, vie se juovikas haukka mukanasi Moutémariin ja pidä se muistona minulta. Hyvästi, herra Eerikki — hyvästi, kreivi Bernard! Kun normannit tulevat Arnulfia kukistamaan, saan kai silloin nähdä teidän johtavan joukkojamme. Voi armas, rakas Astrida rouva, hyvästi, kerta vielä hyvästi!"
"Hyvästi, oma lemmittyni! Taivaan siunaus seuratkoon sinua ja saattakoon sinut onnellisesti kotiin jälleen. Hyvästi, Osmond! Taivas suojelkoon sinua ja antakoon sinulle voimaa olemaan hänen kilpensä ja suojeluksensa!"