"Vaan miksikä se sitte sai selkäsaunan?" kysyi Rikhard kummissaan.
"Sanoinhan minä jo, että sen vuoksi kun palli kävi Lothariin."
"Niin niin, mutta eikö hän nauranut ja sanonut, ettei tuo tehnyt tämän enempää? Alberic heitti minut tässä muutamana päivänä kumoon isolla lumipallolla, ja herra Eerikki ei kuin nauroi vaan, sanoen että minun pitää seistä tanakammin."
"Onko sulla tapana olla lumisilla?"
"Onpa tietenkin. Eikös sulla?"
"Ei… lumi on niin kylmää."
"Juokse suolle! Sinä olet pikku raukka sinäkin!" sanoi Rikhard etevämmän äänellä. Carloman kysyi, mitenkä sitä ollaan lumisilla, ja vilkkaasti kuvaili Rikhard hänelle muutamata lumisotaa Rouenissa neljätoista päivää sitte. Osmond ja eräät toiset nuorukaiset olivat tehneet lumilinnan sekä puolustaneet sitä Rikhardin, Albericin ja heihin liittyneen poikajoukon hyökkäykseltä. Tuima oli ollut ottelu silloin… Carloman kuunteli ihastuksissaan ja selitti että kun ensi kerran sataa lunta, laittavat hekin lumilinnan. Ja kun iltaselta päästiin, oli noista pikku pojista tullut mitä parhaimmat ystävät.
Hetken kuluttua iltasesta oli poikain mentävä makuulle. Rikhardin huone oli pienempi kuin mitä hänellä Rouenissa oli ollut. Mutta vasta sisään astuessaan hän ihmeihinsä joutui. Pysähtyen hämmästyksestä tuumaili hän, että "tämähän on aivan kuin kirkko."
"Onpa todellakin", sanoi Osmond. "Kummako sitte, jos nämä ranskalais-nahjukset eivät kestä normannin peitsen edessä, kun eivät osaa maata lasi-ikkunoitta. Olisipa soma kuulla, mitä isä tästä tuumisi."
"Ja katsos, Osmond, katsos! Ovat panneet esirippuja ja koreita peitteitä pitkin seiniä, aivan kuin tuomiokirkossamme suurina juhlapäivinä. Kohtelevat meitä kuin mitäkin pyhimyksiä. Entäs kun on vielä ripoteltu kuusenhavujakin lattialle. Tässä on varmasti erehdys — taitaa tämä ollakin rukoushuone makuusuojan asemesta."