"Eikä mitä, teidän ylhäisyytenne, täällä näkyvät olevan sälymme, jotka Sybaldin ja Henrikin käskin kulettaa huoneesemme. No niin, jo näillä frankeilla on omat laitoksensa! Täti ei kuuna päivänä usko todeksi, kun tästä hänelle kerromme. Lasiset ikkunat ja esirippuja makuuhuoneessa! Minua vaan ei tämä miellytä — olen varma, ettei meillä tule makuusta mitään, kun tällä lailla suletaan taivaan raittiista ilmasta. Minä varmaan herään vähä väliä ja uudestaan luullen olevani kotoisessa kappelissa ja kuulevani isä Luukkaan veisata hojottavan aamumessuaan. Sitä paitsi sättisi isä minut pahanpäiväiseksi, jos antaisin niiden lellitellä teitä samalla tavalla kuin noita frankki-mamseleita. Pitää ottaa pois nuo kallisarvoiset ruudut, jos vain ovat otettavissa."
Niin ylelliseltä kuin kaikki linnassa näyttikin nuoren normannin mielestä, eivät lasi-ikkunat kuitenkaan olleet erittäin lujasti kiinni. Ikkunain puitteet, joihin ruudut olivat kiinnitetyt, saattoi nimittäin mielensä mukaan panna paikoilleen tahi ottaa pois. Ja kun koko hovilla ei ollut muuta kuin yksi ainoa lasi-ikkunakerros, saikin tämä olla alituisessa kulussa paikasta toiseen sitä mukaa kuin Ludvig muutti Rheimsistä Soissoniin, Laoniin tahi johonkin muuhun kuninkaallisista linnoistaan. Osmond oivalsi ettei siis olisi vaikeata päästää irti ikkunoita ja laskea kirpasevaa talvikylmää sisään. Sanottu ja tehty, jonka jälkeen hän ryhtyi pitämään nuorelle herralleen luentoa epäkohteliaisuudesta. Osmond sanoi, ettei totta tosiaan ollut ensinkään ihmeellistä, jos frankit arvelivat, ettei herttualla olisi sivistystä enempää kuin Norjasta suoraan tulleella merirosvolla. Saivatpa ne sitä paitsi kauniin käsityksen Centevillessä hänelle opetetuista tavoista, kun mies ei osannut osoittaa tarpeellista kohteliaisuutta edes kuningattarelle — naiselle! Tällä laillako se Alberic'kin käyttäytyi tullessaan Roueniin?
"Mutta rouva Astridapa ei kipristellytkään huuliaan hänelle eikä kutsunut häntä nuoreksi metsäläiseksi", tenäsi Rikhard.
"Ka ei, Alberic kun ei antanut aihettakaan siihen. Hän tiesi että ensimmäisiä ritarin opittavia oli kohteliaisuus naisia kohtaan, olivatpa nämä sitte nuoria ja kauniita tahi vanhoja ja vastenmielisiä. Ennen kuin te opitte huomaamaan tämän, prinssi Rikhard, ette ole kultaisten kannuksienne arvoinen."
"Ja kuningas sanoi mulle, että kuningatar kohtelisi minua kuin äiti", huudahti Rikhard. "Luuletko kuninkaan puhuvan totta, Osmond?"
"Sen saavat hänen tekonsa osoittaa", sanoi Osmond.
"Kuningas oli ylen hyvä minulle niin kauvan kuin oltiin Normandiassa. Pidin hänestä paljoa enemmän kuin kreivi Harcourtista, mutta nyt minä uskon, että kreivi sittekin on kaikkein paras! Lupaan sulle, Osmond, etten ilmoisna ikänä sano enää tuota vanhaa Bernardia häjyksi!"
"Se olisikin oikeimmin, sillä uskollisempaa ja hartaampaa vasallia te ette koskaan tule saamaan."
"Hyvä! kunpa oltaisiin taas Normandiassa Astrida rouvan ja Albericin luona. Min'en siedä tuota Lotharia. Hän on ylpeä, vauhko ja pikkumainen, siitä olen varma. En tule hänestä koskaan pitämään."
"Hiljaa, hiljaa, teidän ylhäisyytenne, varokaa puhumasta niin kovasti.
Ette ole omassa linnassanne."