Tämän yllyttämänä jatkoi Rikhard rohkeammin:
"Ettehän tekään, jalo isäni, osaa lukea?"
"En, valitettavasti suureksi ikäväkseni", sanoi herttua.
"Herra Eerikki ei osaa myöskään lukea, eikä Osmond, eikä joku toinenkaan. Minkä tähden minun pitäisi sitte istua ja lukea ja myötänään puristaa sulan pontta aivan kuin olisin mikäkin munkki prinssin asemesta." Rikhard katsoi isäänsä kasvoihin ja oli allapäin, ikäänkuin olisi puoliksi hävennyt, että oli pannut isän tahdon mielevyyden epäilyksen alaiseksi. Mutta ilman tyytymättömyyden sävyä vastasi herttua:
"Se kyllä on sinusta nyt vaikeata ja ikävää, sitä en ihmettele; mutta siitä koituu sinulle paljon hyvää vastaisuudessa. Minä antaisin paljo, jos kykenisin itse lukemaan niitä pyhiä kirjoja, joita nyt saan kuulla ainoastaan papin esiinlukemina. Mutta sen perästä kun tämä halu minussa heräsi, ei minulla ollut opetteluaikaa, kuten sinulla nyt."
"Mutta eiväthän ritarit ja jalosukuiset kuuna päivänä opetteleite lukemaan", uskalsi Rikhard huomauttaa.
"Onko tämä sinun mielestäsi muka syy, jonka vuoksi he eivät lukutaitoa tarvitseisikaan? Väärässä olet, poikani, sillä Ranskan ja Englannin kuninkaat, Anjoun, Provencen ja Parisin kreivit, ja vieläpä Norjan kuningas Hakonkin osaavat kaikki lukea. Sanon sulle, Rikhard, että kun tehtiin sopimus, jonka kautta kuningas Ludvig sai takaisin Ranskan valtaistuimen, hävetti minua huomatessani olevani yksi niitä harvoja kruunun vasalleja, jotka eivät osanneet kirjoittaa nimeään sen alle."
"Mutta kukaan ei ole niin viisas ja hyvä kuin sinä, isä", sanoi Rikhard ylpeillen. "Sen sanoo herra Eerikki usein."
"Herra Eerikki rakastaa ruhtinastaan liiaksi, huomatakseen hänen vikojaan", sanoi herttua. "Mutta paljoa parempi ja viisaampi olisin minä voinut olla, jos minulla olisi ollut semmoiset opettajat kuin sinulla. Ja tiedä, Rikhard, ei ainoastaan kaikki meikäläiset ruhtinaat taida lukea, vaanpa Englannissa kuningas Ethelstan tahtoo, että jok'ainoan jalosukuisen tulee oppia se taito. He harjoittavat lukujaan hänen omassa palatsissaan, yhdessä hänen veljiensä kanssa, lukien niitä hyviä kirjoja, joita kuningas Alfred Oikeamielinen on kääntänyt heidän kielelleen."
"Minä vihaan englantilaisia", sanoi Rikhard nostaessaan päätään uhkamielinen ilme kasvoillaan.