"Luulin, että sinä olisit minulle hyvä", sanoi Carloman. "Mitä Lothariin tulee, niin teethän vallan oikein kohdellessasi häntä kuten hän sinua."
"Ei toki, Carloman; jos minulla olisi veli, en koskaan puhuisi hänestä sillä tavoin."
"Mutta Lothar on niin häjy."
"Niin kyllä, mutta meidän on oltava hyviä niille, jotka ovat meille pahoja."
Lapsi nousi kyynärpäilleen ja katsoi Rikhardia totisena kasvoihin.
"Sitä ei ole kukaan sanonut minulle ennen."
"Kyllä, Carloman, eikö veli Hilarius ole?"
"En kuuntele koskaan veli Hilariusta — hän on niin pitkäpiimäinen ja väsyttävä. Sitä paitsi ei kukaan ole milloinkaan hyvä vihamiehilleen."
"Isäni oli…" sanoi Rikhard ajatuksissaan.
"Ja tappoivat hänet!" ihmetteli Carloman.
"Niin tekivät", jatkoi Rikhard, tehden ristinmerkin, "mutta hän on mennyt taivaasen."